Muuttumaton Jumala

Muuttumaton Jumala Lyhyt pohdinta Jumalan muuttumattomuudesta. TK Juha Leinonen [email protected] 5. maaliskuuta 2009

I Deus immutabilis est, Jumala on muuttumaton. Tämä on perinteisesti kuulunut teologiaan, oppiin jumaluudesta ja Jumalasta. Ajatus nousee paitsi pyhistä kirjoituksista (mm. 1. Sam. 15:29; Ps. 111:7; Jer. 4:28; Mal. 3:6; Hepr. 6:17; Jaak. 1:17), mutta myös hellenistisestä filosofiasta. On tosin mainittava, että pyhissä kirjoituksissa on myös kohtia, joissa Jumala sanoo muuttavansa mielensä, erityisesti tuomionjulistuksen jälkeen katumusta kohdatessaan (mm. Joona 3:10; Joel 2:12-17). Jumaluus ei ole inhimillisyyttä, emmekä voi soveltaa varsinaisessa mielessä soveltaa Jumalaan inhimillisiä toimintoja. Emme voi antropomorfisoida Jumalaa. Kun pyhät kirjoitukset asettavat Jumalan muutoksen alaiseksi, kyse on vain ihmisen yrityksestä sanoittaa sanoittamatonta. 2. Tämän lyhyen tarkastelun syy on se, että jostain kumman syystä Augsburgin tunnustus listatessaan jumalallisia attribuutteja unohtaa mainita Hänen muuttumattomuutensa: Ecclesiæ magno consensus apud nos docent, Decretum Nicænæ Synodi, de unitate essentiæ divinæ et de tribus personis, verum et sine ulla dubitatione credendum esse. Videlicet, quod sit una essentia divina, quæ et appellatur et est Deus, æternus, incorporeus impartibilis, immensa potentia, sapientia, bonitate, creator et conservator omnium rerum, visibilium et invisibilium; et tamen tres sint personæ, ejusdem essentiæ et potentiæ, et coæternæ, Pater, Filius et Spiritus Sanctus. (CA I) Meidän seurakuntamme opettavat suuren yksimielisyyden vallitessa, että Nikaian kirkolliskokouksen päätös jumalallisen olemuksen ja kolmen persoonan ykseydestä on tosi ja että siihen on epäilyksettä uskottava; nimittäin että on olemassa yksi ainoa jumalallinen olemus, jota kutsutaan Jumalaksi ja joka on Jumala, ikuinen, näkymätön, jakamaton, ääretön voimassaan, viisaudessaan ja hyvyydessään, kaiken näkyvän ja näkymättömän luoja ja ylläpitäjä. Kuitenkin on olemassa kolme persoonaa, joilla on sama olemus ja valta ja jotka ovat yhtä ikuisia, Isä, Poika ja Pyhä Henki. (CA I)

3. Tuomas Akvinolainen aloittaa Jumalan ominaisuuksien selvittämisen hänen osattomuudestaan; Hän ei koostu osista, eikä täten ole muutoksen, materian tai ajan 1

tavoitettavissa. Tuomas opettaa olemuksellisesta muuttumattomuudesta. Suhteessa itseensä Jumala ei muutu. Tämä voidaan johtaa myös eräästä Jumalan vanhatestamentillisesta nimestä, Hän-joka-on-se-joka-Hän-on. Suhteessa luotuihin, opettaa Tuomas, Jumala voi kuitenkin muuttua.1 4. Franz Pieper yrittää selvittää Dogmatiikassaan aikaisemmin mainittua pyhien kirjoitusten puhetapaa Jumalasta. Toisaalta ne puhuvat Hänestä kaiken ylittävänä (in nuda maiestate), ja toisaalta taas inhimillisten käsitysten mukaisesti. Kaikki muutokseen viittaava puhe on itse asiassa epätotta, sillä varsinaisesti Jumalan olemukseen ei osoiteta muutosta. Muuttumattomuudella on myös pastoraaliteologisia ulottuvuuksia: yhtäältä se vahvistaa sen, että Hän on luvatessaan pelastusta luotettava ja uskollinen, toisaalta Hän on vaatiessaan hyvää ja oikeaa ja tuomitessaan myös pelottava.2

II Luterilainen keskustelu siitä, onko armo favor vai donum, suosio vai lahja, on samalla myös keskustelua Jumalan muuttumattomuudesta. Ääriforenssinen vanhurskauttamisoppi, joss armo on puhtaasti Jumalan suosio muuttaa armon (gratia) itse asiassa laupeudeksi (misericordia). Laupeushan on Jumalan olemusta koskeva määre, joka tarkoittaa sitä, että Jumala on ihmisiä rakastava ja hyvä Jumala. Armo puolestaan tarkoittaa Jumalan vaikuttavaa voimaa. 2. Kun armo on puhtaasti suosiota, eikä enää lahja, muuttuvat armonvälineet laupeudenvälineiksi. Ne eivät enää välitä armoa vaan laupeutta. Tämä sisältää ajatuksen siitä, että itse asiassa se, että ihminen saa ensimmäisen armon eli vanhurskauttavan armon, on itse asiassa sitä, että Jumala muuttaa mielensä ihmisen suhteen. Ihminen ei puolestaan muutu mitenkään. 3. Tämä on absurdia! Ääriforenssinen vanhurskauttaminen on klassiselle kristinuskolle kauhistus. Jumalasta tulee mieltään muuttava hirviö, joka vihaa ihmistä ennen kuin on itse tuonut tämän laupeutensa piiriin. Jumalan olemus asetetaan muutoksen alaisuuteen; välillä Jumala on joillekin laupias, välillä taas ei. Kun nyt pelkästään Jumalan suosio on vanhurskauttamisen syynä, on itse asiassa ihmisestä tehty muuttumaton ja Jumalasta muuttuva. 4. Yllä olevan, hieman kärjistetyn esitykseni valossa on selkeää, ettei armoa voi käsittää pelkästään suosioksi, vaan se on ennen muuta käsitettävä Jumalan vaikuttavaksi voimaksi, joka – tosin ilman ihmisen myötävaikutusta – saa aikaan ihmisen kääntymyksen ja vanhurskauden alun. Näin vaikutettuaan ihmisessä kääntymyksen ja yhteistyön, Jumalan armovoima saa aikaan ihmisessä yhä enenevää vanhurskautta ja pyhitystä. 5. Armo saa ensimmäisenä toimintonaan aikaan sen, että ihminen siirtyy pois Jumalan vihan alta. Tämä on ensimmäinen armo, vanhurskauttava armo, joka saa aikaan kääntymyksen. Jumalan vihan alta siirtyminen ei tarkoita kuitenkaan Jumalan mielen1 Järveläinen, Petri. Klassinen teismi ja sen kritiikki. Esitelmä Karjalan teologisen seuran yleisöillassa 20.11.2007. Saatavilla Internetistä: http://www.karjalanteologinenseura.fi/main.site?action=binary/file&id=3&fid=8 2 Pieper, Franz. Kristillinen dogmatiikka. Lyhennetty laitos. Laatinut J.T. Mülle, suom. Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu laitos. SLEY-kirjat 1995, s. 155–158.

2

muutosta ihmisen suhteen. Jumalan viha jumalattomuutta vastaan ei itse asiassa ole Jumalan vihaa vaan se on pahuutta, joka on rakkauden puutetta. Ollessaan Jumalan vihan alla ihminen on kääntynyt pois rakkauden Jumalasta ja näkee vain vihan. 6. Pyhä Augustinus tulkitsee Jumalan vihan tarkoittavan itse asiassa kadotusta. Kun ihminen ei ole kääntynyt, hän on kadotettu, mutta kääntymyksen jälkeen hän on tullut Jumalan rakkauden alle. 7. Älkäämme siis olettako, että Jumala muuttuisi. Hän on iäti laupias ja ihmisiä rakastava Jumala, eikä muutu tästä hyvyydestään ja rakkaudestaan. Rippikoululaisille usein opetettava Jumala ei vihaa syntisiä, vaan syntiä on kyllä jossain määrin totta, mutta kovin harhaanjohtava. Jumala ei vihaa ketään luomistaan ihmisistä, jotka kaikki ovat Hänelle rakkaita.

III Vielä on puhuttava Kristuksen inkarnaation vaikutuksesta Jumalan muuttumattomuuteen. Tämä tunnetaan modernissa teologiassa logos ensarkos/asarkos –ongelmana: jos Poika on ennen inkarnaatiota lihaton Sana (asarkos) ja inkarnaation jälkeen lihallinen Sana (ensarkos), eikö tämä aiheuta muutoksen pyhään Kolminaisuuteen? 2. Yksinkertainen vastaus: ei aiheuta, sillä Poika tulee omassa olemuksessaan eli jumalallisessa olemuksessaan muuttumatta ihmiseksi. Vaikka inhimilliselle luonnolle vuodatetaan jumalallisia ominaisuuksia, se ei muutu luomattomaksi tai muuttumattomaksi, vaan pysyy luonnolleen ominaisena ja kärsimyksen alaisena. Jumalallinen olemus ei ole muutoksen alainen, mutta inhimillinen luonto on. 3. Ongelmallisemmaksi kysymys muuttuu sen kautta, että joudumme kuitenkin toteamaan, niin kuin on opetettu, että Kristuksen inhimillinen luonto ei muodosta inhimillistä hypostaasia, vaan se otetaan jumalallisen hypostaasin eli Pojan persoonan alaisuuteen. Jos nyt jumalallinen persoona kulkee maailmassa, hän kulkee maailmassa inhimillisen luonnon puolesta jumalallisena persoonana ja jumalallisen luontonsa puolesta liikkumattomana ja kaikki täyttävänä, muutoksetta. 4. Kuitenkin voidaan puhua lihaksitulleesta Sanasta ja Poika on se persoona, jolla on inkarnaatiosta asti ollut ihmisliha ja on edelleen. Vaikka Sanaan liittämämme epiteetit muuttuvatkin, Sana ei muuttumattomassa olemuksessaan muutu, ja vaikka Poika kokeekin muutoksia, Hän ei koskaan koe niitä jumalallisessa luonnossaan, vaan aina inhimillisessä luonnossaan. Lihallisen ja lihattoman Sanan ongelmassa on muistettava, että jumalallinen on ajaton ja muuttumaton ja inhimillinen on ajallinen ja muuttuvainen. Sana tullessaan lihaksi ei muutu muuttumattomuudessaan, mutta se, mikä ei ollut olemassa, tulee olemaan muuttuvaisena: Kristuksen ruumis ja sielu, joiden kautta ihmiset on pelastettu.

IV Lopuksi on puhuttava luomisen vaikutuksesta Jumalan muuttumattomuuteen. Kun puhuva Jumala keskusteli keskenään, Hän päätti luoda maailman. Jumalan nimi Luoja ei ole kuitenkaan olemuksellinen nimi, sillä olemukseen emme osoita mitään muutosta,

3

vaan se on Jumalan nimi Hänen toimintojensa suhteen. Hänen toimintonsa (itäisesti sanottuna: energiansa) ovat kyllä muuttuvia, mutta olemus on täysin muuttumaton ja koskematon, saavuttamaton, ja vain Kristukseen inkorporoituina me voimme olla siitä osallisia ja silloinkin vain salatulla, järjelle saavuttamattomalla tavalla. 2. Luomisessa Jumala tahtoi saattaa järjelliset olennot yhteyteen kanssaan. Hän ei tehnyt niitä mistään materiasta, vaan sinänsä tyhjästä; niiden olemassaololle ei ole mitään muuta syytä kuin Jumala itse. Rationaaliset olennont, enkelit ensinnä, tuotiin Jumalan yhteyteen. Ihminen luotiin ja tehtiin Jumalan kuvaksi, enkeleitä suuremmaksi, mutta hän lankesi. Jumalan toiminta maailmassa ja sitä luovana agenttina ei johda muutokseen Hänen olemuksessaan, jonka pidämme kaiken tuolla puolen kaiken saavuttamattomissa. Sen tuntee vain Jumala ja sen syvyydet näkee vain Herra. 3. Vielä on muistutettava siitä, että Jumalan muuttumattomuus on itse asiassa sen kieltämistä, että Jumala olisi muutoksen alla. Se ei ole staattista muuttumattomuutta, kuten esimerkiksi tietyn vesimäärän oleminen muuttumattomasti lasissa. Jumalan muuttumattomuus ylittää kaiken muutoksen ja ei-muutoksen. Jumalan muuttumattomuuden toteaminen on sen kieltämistä, että hän olisi ajan tai paikan rajoittama. 4. Ikuisuutta on kolmenlaista. Määrittelemätön ikuisuus on itse asiassa vain pitkä, toistaiseksi määrittelemätön ajanjakso. Ajallinen ikuisuus on alullista loputtomuutta. Varsinainen Jumalaa koskeva ikuisuus on kuitenkin yliajallista ikuisuutta, jolla ei ole alkua eikä loppua. Jumala ikuisena on kaiken ajan ulkopuolella. Aikahan on varsinaisesti juuri muutoksen esiintuoja ja mahdollistaja. Niinpä Jumala kaiken muutoksen Luojana on itse muuttumaton.

V Näyttää siltä, että Augsburgin tunnustuksen ensimmäisen kappaleen puute on ollut joko pelkästään vahinko tai että muuttumattomuuden on nähty sisältyvän loogisesti joihinkin mainittuihin ominaisuuksiin. Tällainen voisi olla tomistista perinnettä seuraten esimerkiksi Hänen jakamattomuutensa. Muuttumattomuus voi olla kätkettynä myös ikuisuus–ominaisuuteen. 2. Olen pyrkinyt osoittamaan, että donum/favor –kiistely armosta on itse asiassa myös kysymys Jumalan muuttumattomuudesta. Olen myös käsitellyt kysymystä siitä, tuoko inkarnaatio jotain muutosta jumalalliseen olemukseen ja siitä, muuttaako luominen jotenkin Jumalaa. Kaikkeen olen vastannut kieltävästi. 3. Niinpä joudunkin lopuksi toteamaan:

J UMALA ON MUUTTUMATON D EUS IMMUTABILIS EST.

4