Kristuksen Istumisesta Isän Oikealla Puolella

KRISTUKSEN ISTUMISESTA ISÄN OIKEALLA PUOLELLA TK Juha Leinonen 4. syyskuuta 2009 Petri vastasi kirjoitukseeni ”Kristuksen ruumiin ylilokaalisesta omnipreesensistä”1 (vastedes KRYO) omassa kirjoituksessa ”Kristuksen ruumiin kaikkilokaalisesta omnipreesensistä”2 (vastedes KRKO) ja minä aion puolestaan tällä kirjoituksella vastata hänelle. Meidän erimielisyytemme eivät ole kovin suuria, ja esimerkiksi Petri tiivistää yksimielisyytemme oikein: ”Kumpikin olemme yhtä mieltä siitä, että Kristus voi ruumiinsa puolesta olla läsnä missä haluaa ja siitä että Kristuksen ruumis ei ole ylipaikallinen.” (KRKO 6) Tämä pitää paikkansa, ilman muuta. Samoin Petri on hyväksynyt väitteeni siitä, että genus maiestaticumissa vain positiiviset ominaisuudet kommunikoidaan. (KRKO 3,4) Aloitan Kristuksen istumisesta Isän oikealla puolella. Petri luulee, että ajattelen ”Kristuksen olevan läsnä joissain rajallisissa paikoissa (esim. Isän oikealla puolella ja ehtoollisessa)”, kun taas hänen mukaansa Kristus on läsnä ”kaikissa rajallisissa paikoissa” (KRKO 6). Tartun ensin kysymykseen istumisesta Isän oikealla puolella. On tietenkin aloitettava siitä, mitä tuo lause, joka on myös sekä Nikean että Apostolisessa uskontunnustuksessa, tarkoittaa. ”Istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella” (sedet ad dexteram Dei Patris omnipotentis) tarkoittaa lauseen perusmerkityksen mukaisesti lokaalista toimintoa, jossa istutaan jonkun toisen, nimittäin Isän, oikealla puolella. Tämä ei kuitenkaan ole lauseen varsinainen merkitys, vaan se tämän fyysisen metaforan kautta ilmaisee aivan eri totuuden. Teesini on: Isän oikealla puolella istuminen ei tarkoita fyysis-lokaalista istumista Isän oikealla puolella, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Kristuksen inhimillinen luonto – siis se luonto, jolle istuminen applikoidaan, ja johon tässä uskontunnustuksen narraation kohdassa Poika on jo persoonallisesti yhdistynyt – on otettu yhtälaiseen kunniaan Isän kanssa. Luotu luonto luomattomassa persoonassa on siis otettu luomattoman luonnon kanssa yhtälaiseen kunniaan, valtaan ja voimaan. Tässä en esitä mitään uutta, vaan tämän olen sanonut jo edellisessä tekstissäni. (KRYO 22) Perustelut teesilleni lähtevät liikkeelle soveliaasti jumaluuden ominaisuuksista ja inkarnaation laajuudesta. Vain Poika on tullut lihaksi ja ottanut inhimillisen luonnon ja on näin inhimillisten ja luotujen ominaisuuksien alainen. Myös aika ja paikka kuuluvat luotuihin ominaisuuksiin. Näin ollen yksiluontoinen Isä ei ole ajan ja paikan kategorioiden alainen, jolloin tarkasteltavan lauseen ensimmäinen, fyysis-konkreettinen merkitys siirtyy pois tulkinta-avaruudesta. Sen sijaan, ylipäänsä oikealla puolella istuminen tai oleminen on tulkittava yhtäläisyyden – ei persoonien samuuden, vaan ominaisuuksien yhtäläisyyden – kautta. Apostolinen uskontunnustus puhuu tässä kohdassa Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella istumisesta. Nimistö on siirretty ensimmäistä persoonaa koskevasta kohdasta suoraan ja voidaan lukea niin yksinkertaisesti, mutta ennemmin se on luettava niin, että Kristus ihmisenä istuessaan Isän oikealla puolella on yhtä kunnioitettava Jumalana kuin Isä ja hallitsee Kaikkivaltiaana niin kuin Isä, sanoihan hän itse, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Lutherin tulkinta tästä on kestämätön. Hänen mukaansa, koska Jumalan oikea käsi (dexteram) on kaikkialla, on myös Kristuksen oltava kaikkialla. Lutheria on tämän asian puitteissa viitattu Yksimielisyyden ohjeeseen hänen Suuresta tunnustuksestaan (FC-SD VII), jossa käy selkeästi esille se, että Luther puhuessaan Kristuksen ruumiin eli inhimillisen luonnon kolmannesta eli jumalallisesta ja taivaallisesta olemassaolon tavasta puhuu nimenomaan ylilokaalista olemassaolosta. Kristuksen ruumiin on ”toisaalta ajateltava olevaksi kaukana erillään kaikesta luodusta, niin kaukana kuin Jumala on.” (sama) Tässähän Kristuksen ruumiin olemassaolon tapaa verrataan Jumalan olemassaolon tapaan ja mikäli ajatellaan sen olevan kaikkilokaalista ylilokaalisen 1 http://www.pdfcoke.com/doc/19371260/Kristuksen-ruumiin-ylilokaalisesta-omnipreesensista 2 http://www.facebook.com/note.php?note_id=127387823642

sijaan, niin kuin Petri näyttää ajattelevan (KRKO 3), ei ongelmaa välttämättä synny. Mutta Luther ei jää tähän, vaan jatkaa: ”hän on Jumalassa, luomakunnan ulkopuolella, ja hän on yhtä Jumalan kanssa.” (sama) Tätä ei voi ymmärtää muuten kuin persoonallisen yhdistymisen kautta. Kristuksen ruumis on Jumalassa vain persoonallisessa yhtymyksessä, eikä tuo ruumis itse sinänsä jotenkin siirry luomakunnan ulkopuolella olevaan paikkaan. Näyttää siltä, että Luther tahtoo nimenomaisesti jumalallisen, paikan ylittävän läsnäolon osoittaa Kristuksen ruumiille. – Tässä Yksimielisyyden ohjeen kohdassa on muuten myös käytetty tuon toisen olemassaolon tavasta termiä epäkonkreettinen, ja tämän kohdan perusteella olen itsekin sitä käyttänyt. Petri kritisoi sitä, että käytin tätä termiä. (KRKO 2) Terminologisesti on epäselvää käyttää hänen ehdottamaansa termiä, yliluonnollinen; sehän tarkoittaa luonnon ylittävää ja koko ajan tarkoitukseni on ollut kiistää se, että Kristuksen ruumis ylittäisi oman luontonsa (sellaisella tavalla, joka muuttaa luonnon olennaisia ominaisuuksia). Nyt tulen kiistakysymykseemme (status controversiae). Petrin mielestä Jumalan omnipreesens ei ole negatiivinen vaan positiivinen ominaisuus. Tässä hän puhuu kaikkialla läsnäolemisesta ikään kuin kaikkien paikkojen summasta. (KRKO 3) Näin ollen hän pystyy applikoimaan sen Kristuksen ruumiille, vaikka hyväksyykin väitteeni genus maiestaticumin rajoitteista. Mielestäni tällainen väite on kestämätön, ja vaikka se ensi silmäykseltä näyttääkin hyväksyttävältä, osoittaa tarkempi tarkastelu väitteen paikkansapitämättömyyden. Kiistakysymys on tällä hetkellä siis Jumalan omnipreesensistä. Oma näkemykseni on tämä: Jumalan omnipreesens kaikkilokaalisuutena sitoo Jumalan läsnäolon ajan ja paikan kategorioihin sellaisella tavalla, joka ei ole hyväksyttävissä. Jumalan läsnäolosta tulee paikallisuuden kategoriaan sidottua. Jumala ei kuitenkaan ole tuon kategorian sidottavissa, eikä häntä voida sen kautta mitenkään määritellä. Sinänsä en pidä kaikkilokaalisuutta siinä muodossa kuin Petri sen esittää, mitenkään mahdottomana. Se on täysin mahdollista! Sehän ei nimittäin poista Kristuksen ruumiilta sen olennaisia ominaisuuksia, paikallisuutta ja ajallisuutta. Kristus on tällöin siis ihmisenä, rajallisena ihmisenä, läsnä jokaisessa paikassa. Tämä kuitenkin täytyy erottaa siitä tavasta, jolla jumalallinen luonto on läsnä jokaisessa paikassa. Jumalallinen läsnäolo on rajatonta, inhimillinen läsnäolo on rajallista. Juuri sen vuoksi, että jumalallinen on rajatonta, kumoutuu Petrin väite jumalallisen läsnäolon positiivisesta lokaalisuudesta. Tässä tuntuu siltä, kuin omat kykyni perustella eivät ole tarpeeksi vahvat. Jatkamme keskustelua, mikäli perusteluni eivät vakuuta. Palaan vielä Kristuksen ruumiin kaikkilokaalisuuteen. Kuten totesin, tämä on kyllä aivan mahdollista. Kristus voi olla jokaisessa paikassa, mikäli niin tahtoo. Tämä johtaa kysymykseen: tahtooko Kristus olla kaikkialla? Me tiedämme, että hän tahtoo olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään; hän on siellä, missä rukoillaan; hän on siellä, missä hyvä sanoma hänen ylösnousemuksestaan on läsnä; hän on siellä, missä Jumalan sanaa saarnataan; hän on siellä, missä kastetaan; hän on aivan erityisellä tavalla alttarin sakramentin vietossa. Näen, että Kristus on itse sitonut oman läsnäolonsa omaan ruumiiseensa, Kirkkoon, ja omaan sanaansa, evankeliumiin, eikä niinkään maailmaan. Kirkko on Kristuksen ruumis todellisesti juuri siksi, että Kristus on inhimillisen luontonsa puolesta läsnä Kirkossa, sen toiminnassa ja sen jäsenissä. Mutta mikäli osoitetaan minulle Kristuksen lupaus siitä, että hän on läsnä kaikkialla Kirkosta riippumatta, niin hyväksyn, en pidä sitä mahdottomana. Tässä kuitenkin tulee erottaa jumalallinen omnipreesens, joka on ylilokaalista, sekä inhimillinen omnipreesens, joka olisi kaikkilokaalista. Tekniset termit, joita tässä on käytettävä ovat omnipreesens sekä multivolipreesens. Omnipreesens on negatiivinen ominaisuus ja multivolipreesens on positiivinen ominaisuus, joka ilmaisee Kristuksen ruumiin läsnäoloa monessa paikassa erikseen, vaikkakin kyse on yhden ja saman ruumiin monesta sijainnista. Termejä ei saa samaistaa, eikä väittää, että Jumalan jumalallinen olemassaolo on multivolipreesensiä. Se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

En mene nyt tällä kertaa niihin ajatuksiin, joita Petri herätti tavallisen ihmisruumiin läsnäolosta monessa paikasta. Siinä olen kuitenkin samaa mieltä, että Kristuksen multivolipreesensin kieltäminen johtaa ilman muuta epäkelpoon ehtoollisoppiin. (Tosin ehtoollisopissa ei myöskään riitä, että sanotaan Kristuksen olevan epäkonkreettisesti läsnä leivässä, sillä leipä ja Kristuksen ruumis tulee ”sitoa toisiinsa”, sillä Herramme ei sanonut, että tämän leivän kanssa, sen alla ja siinä on minun ruumiini, vaan että tämä [leipä] on minun ruumiini.) Nähdäkseni kuitenkaan multivolipreesensiä ei tarvitse laajentaa kattamaan jokaista paikkaa, vaikka tämä onkin mahdollista.