Kultainen Aika Artikkeli

KULTAISEN AJAN AVAIMET - UUSI HOLISTINEN MAAILMANKUVA Rakas lukija, tämän kirjan tarkoitus on avata uutta ymmärrystä tieteen ja henkisyyden rajapinnasta, sekä länsimaisen tieteen piirissä tapahtuvasta paradigmamuutoksesta. Nykyaikamme on monelle ihmiselle muodostunut hyvin hämmentäväksi, niin ihmisestä kauas vieraantuneen tieteen, kuin ulkoisiin kaavoihin kangistuneen uskonnonkin takia. Tarvitaan ravistelua ja uudesta näkökulmasta avautuvia uusia oivalluksia, jotka mahdollistavat kvanttihypyn uudelle ymmärryksen tasolle, jolla voimme alkaa elää todeksi niitä periaatteita, jotka olemme kaikkien uskontojen kautta saaneet oppia tuntemaan. Meillä on edessämme suurien muutosten aika, ja me kaikki tiedämme sen vaistomaisesti. Emme kuitenkaan anna osaa päästää irti silloin, kun sen aika on. Pidämme kiinni vanhasta, vaikkei se meitä aina palvelekaan, koska pelkäämme katsoa eteenpäin, tuntemattomaan. Se tuttu ja turvallinen todellisuus, jonka olemme oppineet materialismina tuntemaan, on kuitenkin asetettu kyseenalaiseksi tieteen uusimmissa virtauksissa. Tuntuu, ettei mikään ole enää kuin ennen, mikään dogmi ei enää ole ”lopullinen totuus”, pyhä jumalan sana, ja samalle kaikesta on tullut pyhää. Jokainen hetki, jokainen kokemus, koko elämän monitasoinen ja moniulotteinen kirjo on ihme. On sanottu, että joko mikään ei ole ihme tai sitten kaikki on ihmettä. Kaksi tapaa katsoa samaa todellisuutta. Itse olen päätynyt jälkimmäiseen. Jokainen aito tiedemies ja ajattelija on tullut lopulta Platonin tavoin siihen johtopäätökseen, että tietomme maailmasta kaikessa huippuunsa hiotussa yksityiskohtaisuudessaankin, on vain varjoja luolan sisällä, Se on vain varjo todellisuudesta, joka on omien aistiemme tavoittamattomissa, mutta joka kuitenkin on koko elämän perusta. Se, mistä uskonnot ovat kautta aikojen puhuneet Jumalana, on minulle henkilökohtaisesti kokema tietoisuuden, valon ja rakkauden keskus. Se on elämän lähde maailmankaikkeuden sydämessä, jonka ulkoisia manifestoitumia elämän eri muodot näkyvässä todellisuudessa ovat. Kaikkien henkisten traditioiden ytimessä löytyy ajatus paluusta takaisin jumal-yhteyteen, aikaan, jota Eedenin puutarhan autuus symboloi. Nyt myös tiede on alkanut lähestyä näitä ikuisia mysteereitä tajunnantutkimuksen muodossa, jossa ihmisen mystisiä kokemuksia on alettu tutkia systemaattisemmin. On myös esitetty, että tieteen piirissä kokemuksellinen tutkimusote mystisiin kokemuksiin voi muodostua tulevaisuuden tutkimusmenetelmäksi. Se avaisi henkisten traditioiden ymmärtämisen aivan uudelle tasolle ja avaisi niiden sisältämät aarteet koko ihmiskunnan ulottuville. Uskontotieteen piirissä tätä tutkimusta voitaisiin toteuttaa neutraalissa ja sitoutumattomassa viitekehyksessä, kaikkia uskontoja tasavertaisesti kunnioittaen. Pyrkimyksiä tähän suuntaan onkin jo tehty mm. kehosta irtautumista tutkivan International Academy of Consciousness’in toimesta. Kuten Humberto Maturana on todennut, uutta asiaa ei voida ilmaista vanhoilla sanoilla, vaan täytyy luoda uusi kieli uusien ilmiöiden kuvaukselle. Samaan tulokseen on päätynyt Eric Pearl, joka tutkii energiaparannuksen kautta avautuvaa uutta todellisuuden kokemisen tapaa, jossa asiat ovat kuin jokin tunnettu, mutteivät kuitenkaan ole sitä. Kun ihminen avautuu henkisesti kokemaan uusia todellisuuden tasoja moniulotteisessa todellisuudessa, hän kaipaa kokemustensa tueksi uutta ymmärrystä, joka vastaa uuden ajan tietoisuutta.

Se löytyy salatussa muodossa kaikista uskonnoista ja henkisistä traditioista, sekä uusista Jumalan ilmoituksista nykyajassa. Jumala ei lopettanut toimintaansa suurten pyhien tekstien kirjoittamiseen, vaan kautta ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden, jatkaa toimintaansa ulkoisista rajoitteista ja tekijöistä riippumatta. Mutta todellinen avain minkä tahansa tradition tai uskonnon tai filosofian ymmärtämiseen on oma elävä kokemus asiasta sisäisellä tasolla, jonka jatkeen filosofiset pohdinnat aiheesta – onko Jumalaa olemassa vai ei? – muodostavat tarpeettomiksi. UUDEN TIETOISUUDEN AVAUTUMINEN Ylösnousseet mestarit ovat opettaneet, että kultainen aika liittyy ennen kaikkea kykyyn virittäytyä eetteritasolle, jossa mestarit ovat. Meidän ei tarvitse muuta kuin virittää tietoisuutemme uudelle taajuudelle. Tämä taas tapahtuu Pyhän Hengen elävän voiman avulla, joka on seurausta rukouksesta tai muusta henkisestä työskentelystä. Ihminen voi aktivoida oman valokehonsa, jonka metaforia ovat Raamatussa olleet Neitseellinen syntymä, henkinen uudestisyntyminen Pyhän Hengen avulla. Sanotaan, ettei Raamattua tai muita pyhiä kirjoituksia voi ymmärtää pelkän älyn ja järjen avulla, vaan ainoastaan kokemalla elävän Pyhän hengen yhteyden, joka on oleva tulevien aikojen opettaja Jeesuksen mukaan. Nyt on tullut toiminnan ja suoran kokemisen aika, ja kuten ykseystietoisuutta opettavan Oneness Universityn perustaja Kalki tai Bhagavan opettaa: Merkitystä ei ole enää sillä, mihin uskontokuntaan kuuluu, vaan sen elävöittämisellä ja suoran yhteyden muodostamisella elävään todelliseen Jumalaan, valoon ja tietoisuuteen. On kollektiivisen heräämisen aika, jolloin alamme ymmärtää ajan ja paikan olevan sittenkin toissijaisia asioita sisäisen yhteytemme ansiosta kaikkeen tietoon maailmassa. Olemme energeettisesti yhteydessä rakkaimpiimme, vaistoamme asioita ajasta ja paikasta riippumatta. Jos emme pidä jostakusta henkilöstä, on suuri todennäköisyys, että myös hän kokee samoin. Sama pätee myös henkiseen tasoon. Emme ole erossa henkiolennoista, emmekä edes kuolleista, jos opimme virittäytymään sisäisesti. Kuulemme rakkaan opettajamme äänen sisällämme ja alamme saada yhteyden ihmisiin sisäisillä tasoilla. Sanaya Romanin kirja Sielun rakkaus on hieno opas sielutason kommunikointiin. Tämän uuden kommunikoinnin tason avulla voimme nähdä vaikeiden tilanteiden taakse ja alkaa ymmärtää toisiamme laajemman näkökulman kautta. Asiat, jotka vaikuttavat tuskallisilta ja haastavilta epäonnistumisilta elämässä voivat uuden ymmärryksen avulla paljastua juuri niiksi kokemuksiksi, joiden avulla saamme lopulta yhteyden todelliseen jumalalliseen itseemme. Emme voi roikkua kiinni pelossa, jos haluamme vapautua ja löytää vastaukset ikuiseen etsintäämme Jumalan luo. Se vaan ei ole mahdollista. Kaikesta on maksettava hintansa, ja sen aika tulee olemaan edessä jokaisella ennemmin tai myöhemmin. Toki voimme yrittää jarruttaa kehitystä takertumalla ulkoisiin turvatekijöihin, mutta sen hintana on pelossa eläminen. Niin kauan, kun uskomme oman onnellisuutemme riippuvan tietystä ulkoisesta asiasta, olipa se sitten ihmissuhde, työ, raha, talo, omaisuus, jne. tuo kaikki voidaan ottaa sinulta pois minä hetkenä hyvänsä. Jos silloin ihminen ei saa apua ja ymmärrä tilannetta henkisen kvanttihypyn mahdollisuutena, on itsetuhon syöveri edessä. Tätä tietoa ihminen nykyaikana tarvitsee mitä kipeimmin.

Toivon tämän uuden tutkimustiedon antavan sitä toivoa ja varmuutta siitä, että emme ole yksin, meitä autetaan, kunhan vain osaisimme avautua sitä apua vastaanottamaan. Kolkuttavalle avataan ja etsivä löytää sanotaan Raamatussakin. Mutta sinä olet puolet tästä yhtälöstä. Kysymys kuuluukin: Haluatko koputtaa ja haluatko löytää? Nimittäin sen hintana saattaa olla uusi ymmärrys, jossa vanhalle ei enää ole sijaa. Eli meillä on ohjenuora, jonka mukaan kulkea. Emme ole hukassa, vaan meidän on tajuttava, että vain omalla työllä ja itsekurilla voimme edistyä ymmärryksessämme. Meidän on asennoiduttava uudella tavalla uskontojen sanomaan. Se ei ole itsestäänselvyys, että saamme armon ja pelastuksen, vaan siinä prosessissa on kaksi osapuolta: Jumala ja ihminen. Ilman ihmisen omaa aloitetta mitään ei voi tapahtua. Ihmisen on aloitettava alusta: tultava lapsen kaltaiseksi löytääkseen Jumalan valtakunnan. Nöyryys ja tieto siitä, ettemme vielä tiedä murto-osaakaan Jumalan lopullisesta todellisuudesta asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Voimme vihdoin antautua. Katsotaanpa mitä nykytieteellä on kerrottavana todellisuuden luonteesta, joka osaltaan voi valottaa kaikkia uskontoja yhdistäviä universaaleja periaatteita. TODELLISUUS AJAN JA PAIKAN TUOLLA PUOLEN Materialismin mukaan mikään muu kuin aine ei ole todellista. Mikä on mitattavissa on olemassa, ja ihmisen subjektiivista kokemusta ei ole objektiivisessa mielessä olemassa ”ulkoisessa” todellisuudessa. ”Maailmankaikkeus atomissa” teoksen kirjoittaneen Dalai Laman mukaan tämä on kuitenkin metafyysinen kanta, ja siten samalla lähtöviivalla kuin henkisetkin lähestymistavat todellisuuteen. Klassinen fysiikka sai 1900-luvun alussa haasteen nk. modernin fysiikan kehittyessä, joka paljasti fyysisen todellisuuden syvemmän tason. Kvanttifysiikan näkemys todellisuudesta poikkesi klassisen fysiikan näkemyksistä kyseenalaistamalla absoluuttisen tila-ajan käsitteen. Kvanttifysiikka osoitti kahden hiukkasen reagoivan toisiinsa ajasta ja paikasta riippumattomalla tavalla. Tätä alettiin kutsua non-lokaalisuudeksi. Aluksi non-lokaalisuuden uskottiin vaikuttavan ainoastaan hiukkastasolla, mutta myöhemmät tutkimukset (ks. Lynne McTaggart: The Field) ovat osoittaneet ilmiön koskevan myös makrotason todellisuuttamme. KUKA TARKKAILEE JA MITÄ? Kvanttifysiikassa edettiin uudelle tasolle sen jälkeen, kun alettiin oivaltaa, että kokeen tuloksiin vaikutti ratkaisevalla tavalla tutkijan oma tietoisuus. Se, mitä ennen oli ymmärretty puhtaasti ulkoiseksi fyysiseksi todellisuudeksi, jota tutkija kykeni puolueettomasti ja objektiivisesti tarkkailemaan, osoittautui klassisen fysiikan aikaansaamaksi väärinkäsitykseksi. Klassinen fysiikka tutki makromaailman ilmiöitä, joiden oletettiin perustuvan aukottomaan syyseuraussuhteeseen voiman ja sen kohteen välillä, tiettyjen aukottomien lainalaisuuksien mukaisesti. Klassinen käsitys todellisuudesta oletti ajan ja tilan olevan absoluuttisia käsitteitä, kun taas suhteellisuusteoria osoitti niiden olevan suhteellisia. Tätä kuvasi Einsteinin käsite tila-aikajatkumo. Kvanttifysiikka meni tätäkin pidemmälle, sillä tutkimukset hiukkasten käyttäytymisestä alkoivat viitata ennalta aavistamattomiin ja arvoituksellisiin todellisuuden piirteisiin.

MITÄ OLISI OLEMASSA ILMAN IHMISEN TIETOISUUTTA? Kvanttifysiikan tutkimukset alkoivat kumota klassisen todellisuuskäsityksen perusteita yksi toisensa jälkeen. Syntyi ongelma – kuinka suhtautua näihin omituisiin tuloksiin, jotka suorastaan sotivat omaa, jokapäiväisen normaalin todellisuutemme muodostamaa järeää ja turvallista maaperää vastaan? Ratkaisu löydettiin siitä, että hiukkastason ilmiöt julistettiin omaksi, makrotasosta selkeän ja turvallisen välimatkan päähän kuuluvaksi erikoisalueekseen, johon muiden fyysikoiden ei tarvinnut sekaantua. Kvanttifysiikka sai olla omituista, kunhan se ei sekoittanut muiden tieteenalojen klassiselle todellisuuskäsitykselle perustuvaa kauan ja huolella tutkittua ja rakennettua maailmankuvaa. Mutta pikku hiljaa tieto alkoi vuotaa muidenkin tieteenalojen tutkijoiden keskuuteen. Mitä kaikki tämä merkitsi? Miten se muuttaa ihmisen asemaa maailmankaikkeudessa? Oliko ihminen sittenkin jotakin enemmän, kuin klassisen käsityksen mukainen mekaaninen koneisto, samalla tavalla kuin koko muukin maailmankaikkeus? Kaikenhan piti toimia saumattomasti ja ilman turhia käsityksiä ”Jumalasta” tai muusta ”yliluonnollisesta”. Kaikenhan piti olla selitettävissä rationaalisen logiikan varmoin ja toistettavin keinoin. Mutta kvanttifysiikka, joka kumma kyllä perustui täsmällisiin matemaattisiin malleihin, alkoi oman kapinansa vallalla olevia käsityksiämme vastaan. Kaikki alkoi siitä, kun Max Planck huomasi, etteivät valofotonit olleetkaan hiukkasia, vaan saattoivat tarpeen tullen käyttäytyä aaltojen tavoin. Valo edusti muutenkin mystistä ilmiötä, sillä sen kuvaaminen lineaarisesti klassisin menetelmin ei ottanut onnistuakseen. Kun yhden fotonin muodostama valovirta suunnattiin kalvon läpi ja tutkittiin, mihin se taustapinnalla osui, kuvio muistutti interferenssikuviota. Näin ollen samaan aikaan fotoni osui useaan kohteeseen, eli se oli samaan aikaan useassa eri paikassa! (Tohtori Kvantin mukaan jopa 4.000 paikassa samanaikaisesti. Ks. What the Bleep do we know?! ja Down the Rabbit Hole –elokuvat). Kvanttifysiikan ehkä popularisoiduin käsite on kuitenkin non-lokaalisuus tai ei-paikallisuus. Tämän periaatteen mukaan kaksi hiukkasta on toisiinsa yhteydessä ajasta ja paikasta riippumatta kerran kosketuksissa oltuaan. Selittäkäämme tätä hieman tarkemmin. Kaksi hiukkasta, joiden spin eli kiertosuunta on vastakkainen, erotetaan toisistaan. Fyysisestä välimatkasta riippumatta kun toisen kiertosuuntaa muutetaan, myös toisen kiertosuunta muuttuu vastakkaiseksi. Einstein ei pitänyt tästä ajatuksesta lainkaan, ja kutsuikin sitä ”kummitusmaiseksi vaikutukseksi matkan päästä”. Hän ja kvanttifyysiikko David Bohm kävivätkin kiivaita väittelyitä aiheen tiimoilta, josta ilmeisesti ei koskaan seurannut täyttä yhteisymmärrystä. AINEEN OLEMUKSEN ARVOITUS Olemme tottuneet usein pitämään ainetta, materiaa kaiken mittana, todellisuutemmehan koostuu siitä, eikö niin? Tieteemme tutkii sitä jakamalla sen osiinsa, mitä kutsutaan reduktionismiksi. Tästä ovat saaneet alkunsa luonnontieteet. Klassisen fysiikan mukaan maailmassa pätee saumaton syyn ja seurauksen laki. Kaikelle on syynsä, eikä mitään voi tapahtua tästä riippumattomasti. Ainetta on pyritty tutkimaan myös sen pienimmän

rakenneosa, atomin kautta. Ymmärtämällä osien toimintaa voidaan ymmärtää kokonaisuuksia, uskottiin. Näistä jokainen uskomus on tullut myöhemmin kyseenalaistetuksi. Luin juuri Tieteen kuvalehden uusinta numeroa, jossa käsiteltiin Tieteen mysteerit –sarjassa nk. pimeää energiaa. Artikkelin mukaan tuntemamme maailmankaikkeuden energia on vain 10 % aineessa, ja 5 % tähdissä. Loppu on nk. pimeää tai tyhjiö-energiaa. Eli ainetta tutkimalla emme voi saada kuin pienen osan siitä informaatiosta, joka maailmankaikkeutta pyörittää. Aineen pysyvyys ja kiinteys ovat niin ikään rakkaita vaalimiamme uskomuksia, jotka arkikokemuksemme meille ovat antaneet. Aineen on kuitenkin uudemmissa tutkimuksissa todettu olevan tyhjää täynnä, eli ydintä kiertävän elektronin etäisyys on huikea hiukkasten kokoon nähden. Toisaalta hiukkasten on osoitettu käyttäytyvän milloin aaltojen, milloin hiukkasten tavoin. On sanottu, etteivät atomit edes ole kiinteitä hiukkasia lainkaan, vaan ovat itse asiassa energiavarauksia, joilla on tietty polariteetti. Yksi fysiikan myytti on perinteisesti liittynyt pienimmän rakenneosasen, atomin etsintään. Huolimatta siitä, että atomin rakenneosia on jatkuvasti löydetty lisää, etsintää jatketaan yhä. Milloin oivallamme, että tuolle etsinnälle ei enää ole perusteita, vaan aina voidaan olettaa olevan jotain vielä pienempää? HOLOGRAFIA -UUSI MALLI TODELLISUUDESTA Holografialla tarkoitetaan ilmiötä, jossa osa sisältää tiedon kokonaisuudesta, ollen sen erottamaton osa. Dalai Lama toteaa kirjassaan, että jos emme ymmärrä edes kaikkea yhdestä atomista, miten voimme koskaan selittää täysin maailmankaikkeutta? Toinen hyvä vertaus holografiasta liittyy nk. Indran jalokiviverkkoon, jossa jokainen jalokivi heijastelee kaikkia muita verkon jalokiviä. Holografian on osoitettu liittyvän myös ihmisen aivojen toimintaan. Aivotutkija Karl Pribramin mukaan ihmisaivot vastaanottavat ja koodaavat tietoa holografisesti. Ne ovat kuin antenni, joka vastaanottaa tietoa kollektiiviselta tasolta. On sanottu, etteivät ajatuksemme edes ole omiamme, vaan että ne tulevat kollektiiviselta mieleltä. Jung kehitti termin kollektiivinen alitajunta kuvaamaan tätä ihmiskunnan yhteistä älyä tai arkkityyppistä tasoa. Tutkittaessa tiettyä atomiryhmää on myös todettu, ettei yksittäistä atomia voida edes sanoa olevan olemassa, vaan että sen käyttäytyminen on laajemmasta kontekstistaan riippuvainen. Että ainetta voidaan tutkia ainoastaan dynaamisten vuorovaikutusten verkostona. Näin ollen kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä osaa voida erottaa kokonaisuudesta. Tälle on annettu tieteessä uusi nimi – interconnectedness. Tätä periaatetta painottava holistinen tiede perustuu käsitykseen, jonka mukaan kokonaisuus on enemmän, kuin osiensa summa, eikä sitä siten voida palauttaa rakenneosasiinsa. Elävät järjestelmät ovat muodostumassa tieteen uudeksi muoti-ilmiöksi, joiden avulla selitetään uudella tasolla elämän monimuotoisia ilmiöitä. MITATTAVISSA OLEVAA INFORMAATIOTA - RAKKAUS EI OLE VAIN TUNNE Tutkimukseni pyrkimyksenä on ollut avoimin mielin tutkia erilaisia länsimaiseen todellisuuskäsitykseen liittyviä käsityksiä uuden holistisen tutkimustiedon valossa. Huolimatta siitä, että maailmankuvamme on suurelta osin tiedostamaton, se kuitenkin ohjaa toimintaamme

käytännön tasolla. Siksi on tärkeää avoimesti tutkia oman länsimaisen perinteemme lähtökohtaoletuksia perustavaa laatua olevista ilmiöistä ja asioista, kuten ajasta, aineen olemuksesta, tietoisuuden luonteesta sekä yleensä käsityksiämme tieteestä ja tietämisen rajoista. Länsimaisen tieteen eräs peruslähtökohtaoletus on ollut tehdä selkeä ero tieteen ja uskonnon välille. Eksaktia luonnontieteellistä tietoa on ihannoitu metafyysisen tiedon kustannuksella. Tämä mentaliteetti johti ihmistieteiden (humanististen tieteiden) ja luonnontieteiden erottamiseen toisistaan. Kaikki tieto, mikä ei kuulunut selkeän kokemuksellisen tai empiirisen tiedon piiriin, rajattiin pois tieteen piiristä. Tämä suuntaus on kuitenkin johtanut vääristyneeseen tieteeseen, jossa etiikka ja moraali on unohdettu. Tiedettä on alettu väärinkäyttää erilaisten poliittisten ja taloudellisten tekijöiden paineen alla. Tieteellä voidaankin nykyisin oikeuttaa mitä tuhoisimpia projekteja, ja tiede on asetettu palvelemaan tuhoisia pyrkimyksiä, jotka uhkaavat nykyisin koko ihmiskunnan olemassaolon edellytyksiä. Onko mahdollista löytää uusi näkökulma, joka avaisi uuden ymmärryksen ihmisestä ja hänen suhteestaan ympäristöönsä ja maailmaan? Onko mahdollista luoda synteesiä, joka yhdistäisi tieteen ja uskonnon alueet yhtenäiseksi opiksi ihmisen kasvua tukemaan? Sillä toki ihminen on biologisen monitahoinen olento fyysisen olemuspuolensa lisäksi tunteva, ajatteleva, rationaalinen, henkinen olento, eikä kaikkea ihmisen elämän merkitykselliseksi tekevää voida typistää matemaattisiksi kaavoiksi. Ihmisen perusominaisuus on rakkaus. Se on laatu, joka on ihmiskunnan ainutlaatuinen lahja, jota muut olennot eivät samalla tavalla koe. Ja tämä voima on koko ihmisen olemassaolon edellytys. Kun hän on yhteydessä rakkauteen, hän elää, kun rakkaus katoaa, alkaa ihminen kuihtua ja kaikki menettää merkityksensä. Mutta ymmärtääkö ihminen rakkauden voimaa? Mitä se on ja onko sitä mahdollista käyttää tietoisesti hyvän luomiseen maailmassa? Ihmiselle rakkaus edustaakin usein kaksiteräistä miekkaa, joka satuttaa yhtä paljon kuin lumoaakin. Meidän tulisikin oppia suhtautumaan rakkauteen lahjana, ei omistushalun asenteella, sillä häkkiin suljettu lintu ei ole enää vapaa ja menettää kauneutensa. Ihmisellä on taipumus takertua rakkauden kohteeseen. Onkin tärkeää erottaa toisistaan maallinen ja henkinen rakkaus, joka ei vaadi mitään vastalahjaksi, ja on luonteeltaan ehdotonta. Ehdoton rakkaus on ihmisen kehityksen huipentuma, joka on seurausta pitkästä ja suuria uhrauksia sisältävästä henkisestä työstä. Voisiko tiede auttaa meitä ymmärtämään rakkauden luonnetta ja voimaa? Eräs uusi tutkimuksen alue holistisessa filosofiassa onkin tietoisuuden tutkimus, jonka peruskäsitteeksi on noussut intention käsite. Intentio voidaan määritellä tietoisesti suunnatuksi aikomukseksi haluttuun kohteeseen tietyn informaation välittämiseksi ja tietyn vaikutuksen aikaansaamiseksi. Intentiota voidaan siis käyttää sekä positiivisesti että negatiivisesti (vrt. valkoinen ja musta magia). Intentiota on tutkittu mm. nopanheittokokeilla (Schmidt, Rhine). RNG-kokeilla, jossa toivottiin tietyn valon syttymistä sarjassa tai tietyn kuvan esiintymistä useammin kuin toisen, missä kuvia tai valoja sattumanvaraisesti näyttävän laitteen toiminta perustui kvantti-ilmiöihin. Kokeet osoittivat, että halutun tuloksen todennäköisyys lisääntyi tilastollisesti merkittävällä tasolla. Voimakkain (6kertainen) vaikutus oli pariskunnilla, jotka yhdessä vaikuttivat laitteeseen järjestystä eli koherenssia lisäävällä tavalla.

Toinen esimerkki intention mitattavista vaikutuksista on William Tillerin IIPD eli intention imprinting device, jonka avulla onnistuttiin muuttamaan halutulla tavalla mm. veden pH-arvoja. Myös Ingo Swann onnistui mielensä voimalla vaikuttamaan Princetonin Yliopiston tutkijan Hal Putchoffin järjestämässä kokeessa eristettyyn niobium-palloon, ja muuttamaan sen ominaisuuksia. Valheenpaljastimien avulla on tutkittu myös kasvien kykyä tuntea tuskaa ja pelkoa, kun lajitoverilta leikattiin lehdestä pala pois. Kananpojat onnistuivat toivomalla tuomaan emokseen leimautuneen kvanttirobotin lähemmäksi heitä, ja vastaavasti luotaantyöntämään sitä kielteisillä tunteilla. VEDEN INFORMAATIOTA KANTAVA MUISTI Aivan oman lukunsa muodostavat Masaru Emoton tutkimukset veden kiderakenteista, jotka altistettiin veden kiderakenteista, jotka altistettiin mm. tietyille sanoille ja musiikkikappaleille. Emoton tutkimukset osoittivat selkeän eron positiivisten ja negatiivisten intentioiden välillä. Myös puhdas ja saastunut vesi erosivat toisistaan kiderakenteiltaan. Toisaalta rukouksen voima näkyi myös veden jäädytetyssä kiteessä, samoin kuin kaukaa lähetetyn intention ”rakkauden chi”. RAKKAUS -PORTTI JUMALALLISEEN Rakkauden vaikutusta on alettu tutkia vasta hiljattain. Eräs tutkimus paljasti, että tietyn pianistin kyky saada kuulijat itkemään joka kerran hänen soittaessaan, perustui mitattavissa olevaan paineeseen, jolla sormi painoi kosketinta. Tämä arvo vastasi tarkalleen matemaattista pii-vakiota, mikä on osa mm. pyhää geometriaa. Näin eri tunnetilat aikaansaivat aina tietyn paineen koskettimella. Rakkaus on siis läsnä kaikessa luomakunnassa, pyhän geometrian muodossa! Toinen alue, jolla rakkauden sekä muiden positiivisten tunteiden kuten kiitollisuuden ja ilon vaikutuksesta DNA-molekyyli avautui täyteen mittaansa. Vastaavasti kielteiset tunteet, kuten viha ja pelko sulkivat DNA:n rakenteen. Ilo, rakkaus ja kiitollisuus lisäsivät AIDS-potilaiden vastustuskykyä 300.000-kertaiseksi! Toinen esimerkki myönteisen intention käytöstä liittyy kaukoparantamiseen, jossa Elisabeth Targin tutkimukset terminaalivaiheessa olevista AIDS-potilaista osoittivat, että parantajan käyttämästä menetelmästä ja maailmankatsomuksesta riippumatta hoitoa saaneet potilaat voivat paremmin, kuin kontrolliryhmä, jonka edustajista 40 % oli kuollut 6 kk kokeen päättyessä. RAJATON MIELI Toisaalta ihmisen mielen luonne on alkanut käydä yhä arvoituksellisemmaksi tutkimuskohteeksi. Missä mieli tai jopa sielu tarkalleen ottaen sijaitsee? Sijaitseeko se päässä vai koko kehossa, vai ehkä vieläkin laajemmalla olemassaolon tasolla? Yleisen käsityksen mukaan aivojen fysikaalis-kemiallinen toiminta yhdistetään mieleen ja pelkistetään näin joksikin mekaanisesti toimivaksi koneistoksi, ihmismielen rajat ovat alkaneet avautua yhä laajemmille vaikutusalueille. Se, mikä ennen oli kaksi eri asiaa, keho ja mieli/henki ja aine, on uuden tutkimuksen valossa alkaneet sulautua yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka luonnetta voidaan paremmin ymmärtää eriäviä järjestelmiä tutkivan systeemiteorian ja kvanttifysiikan näkökulmista.

Keho ja mieli ovat uudessa lääketieteessä sulautuneet kehomieleksi, jossa tunteilla ja uskomuksilla on suora yhteys paranemiseen. Tämä tunnetaan lääketieteen piirissä plasebovaikutuksena, joka on 70 % luokkaa. Tämä on valtava luku, johon monikaan ”oikea” lääkekään ei pysty! Vaikutus käy ilmi myös tutkimuksessa, jossa lääkärin kielteinen näkemys aiemmin tehonneesta täydentävästä hoitomuodosta vähensi huomattavasti sen vaikutustehoa. Rupert Sheldraken tutkimukset tuijotetuksi tulemisesta sekä eläinten yliaistillisiksi luokitelluista kyvyistä ovat osoittaneet, ettei ihmisen mieli sijaitse päässä ja aivoissa eikä ole sidottu nykyhetkeen, vaan ovat luonteeltaan rajattomia. Sheldraken laajennetun mielen mallin mukaan ihmisen mieli on siellä, mihin sen huomio on kulloinkin keskittynyt. 80 % ihmisistä oli mm. kokenut tuijotetuksi tulemisen tunteen ja eläinten omistajat raportoivat lemmikkiensä vaistoista suhteessa mm. kotiin palaamisen hetkeen. Myös Remote Viewing eli etänäkötutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisellä on mahdollisuus vastaanottaa tietoa lähes rajattomasti oikein virittäytyessään. Tämä kävi ilmi kokeessa, jossa laboratoriossa olevalle koehenkilölle annettiin karttakoordinaatit, joiden perusteella tämän tuli antaa tietoa kohteesta. Toinen variaatio kokeesta oli, että koehenkilön pari lähti tiettyyn sattumanvaraisesti valittuun kohteeseen, jolta laboratoriossa rentoutuvan koehenkilön tuli vastaanottaa vaikutelmia kohteesta. Tutkimus oli CIA:n rahoittama, ja siihen osallistuivat mm. Russell Targ ja Hal Putchoff. Oletus, jossa tiedon välittyminen ajateltiin tapahtuvan elektromagneettisten aaltojen muodossa, kumottiin sukellusveneessä tehdyssä vastaavassa kokeessa, mikä poisti veden kautta välittyvän elektromagneettisen informaation mahdollisuuden. Kyse oli siis jostakin aiemmin tuntemattomasta informaation välittymisen muodosta.