NEWTONIN MAAILMANKAIKKEUDEN ABSOLUUTTINEN AIKA JA TILA Newtonin ajattelu vahvisti Euklidealaista maailmankuvaa, jossa aika ja tila nähtiin absoluuttisina. Tila oli olemassa itsenäisesti, siinä tapahtuvista asioista riippumatta. Nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaamme kuuluva käsitys maailman mekanistisesta perusluonteesta olettaa, että maailmankaikkeus toimii ennalta määrättyjen fysiikan lakien mukaan absoluuttisessa ajassa ja paikassa. Tässä mallissa aineen ajateltiin koostuvan kiinteistä pienistä ja tuhoutumattomista hiukkasista. Newtonin muuttumaton maailmankaikkeuden malli, jota hallitsivat muuttumattomat lait, oli kuitenkin yhä jumalan pyhien lakien ohjaama ja hallitsema. (Capra 1982: 51) Koska fyysisten ilmiöiden ei itsessään kuitenkaan nähty olevan pyhiä, syrjäytyi jumala lopulta kokonaan tieteellisen maailmankuvan ulkopuolelle. Tämä johti Capran mukaan länsimaiselle kulttuurille leimaa antavan henkisen tyhjiön muodostumiseen. (Capra 1982: 52). Tieteellinen maailmankuva johti tieteen valtavaan kehitykseen, jonka tulokset näkyvät kaikkialla ympärillämme. Nykyinen kovan tieteen käsite oli Capran mukaan suora seuraus siitä, että ainetta pidettiin kiinteistä rakenneosasista koostuvana. Tämä käsitys pitikin pintansa aina 1950-luvulle asti. Atomistinen malli tuli hyvin suosituksi, ja sitä alettiin soveltaa moniin eri tieteen alueisiin. Yksi näistä oli Locke, joka sovelsi atomistista mallia sosiologiaan, ja näki yhteiskunnan muodostuvan yksilöistä sen rakenneosana. Charles Darwinin evoluutioteoria lopulta kuitenkin syrjäytti mekanistisen ajattelutavan biologiassa, joka osoitti, ettei elävä organismi toiminut koneen tavoin. (Capra 1982: 59)