Fysiikka Ja Tao 2

FYSIIKKA JA TAO - MODERNIN FYSIIKAN JA ITÄMAISEN MYSTIIKAN SYNTEESI Capran teos Fysiikan tao edustaa pyrkimystä ymmärtää kvanttifysiikan implikaatioita luomalla synteesi itämaisen mystiikan ajattelun kanssa. Capran tausta fyysikkona mahdollistaa syvällisen näkemyksen kvanttifysiikan omituisuuksista, jotka kuitenkin saavat uutta selvyyttä mystisten traditioiden ajattelun valossa. Kvanttifysiikkaa onkin luonnehdittu 1900-luvun fysiikan yhdeksi päätrendiksi, jonka implikaatioista on alettu kirjoittaa yhä laajemmin. Parhaiten tunnettuja kvanttifysiikan popularisoijia ovat Capran lisäksi Lynne McTaggart ja Deepak Chopra. Capran mukaan moderni fysiikka on vaikuttanut syvästi ihmisten yhteiskuntaan joka suhteessa. Siitä on tullut luonnontieteiden perusta, ja luonnontieteet ja tekniset tieteet yhdessä ovat perusteellisesti muuttaneet elinolosuhteita maapallollamme sekä hyvään että huonoon suuntaan. Käytännön sovellutusten lisäksi modernin fysiikan implikaatiot ulottuvat myös ajattelun ja kulttuurin alueelle, jolla ne ovat syvästi muuttaneet ihmisten käsitystä maailmankaikkeudesta ja ihmisen suhteesta siihen. (Capra 1975, 15) Capran mukaan atomien ja hiukkasten maailmaan 1900-luvulla kohdistunut tutkimustyö on paljastanut klassisten käsitysten odottamattoman rajoittuneisuuden ja tehnyt monien peruskäsitteidemme radikaalin tarkistamisen välttämättömäksi. Esimerkiksi hiukkasfysiikan piirissä käsitys aineesta poikkeaa kokonaan klassisen fysiikan piirissä vallinneesta perinteisestä aineen käsityksestä. Sama pätee myös ajan ja tilan tai syyn ja seurauksen suhteen. Käsityksemme meitä ympäröivästä maailmasta rakentuu kuitenkin näiden käsitteiden varaan, ja niiden muuttuminen on johtanut koko maailmankuvamme muuttumiseen. (Capra 1975, 15-16) Capra määrittelee idän mystiikan tarkoittamaan hindulaisuuden, buddalaisuuden ja taolaisuuden uskonnollisia filosofioita. Huolimatta niihin sisältyvästä suuresta määrästä vaikeasti käsitettäviä uskonnollisia oppeja ja filosofisia järjestelmiä, Capran mukaan niiden maailmankuvan peruspiirteet ovat kuitenkin samat. Niihin sisältyvä näkemys ei

rajoitu myöskään yksinomaan itään, vaan esiintyy jossakin määrin kaikissa mystiikkaan suuntautuneissa filosofioissa. Mystiikan perinteitä esiintyy kaikissa uskonnoissa, ja mystiikan aineksia voidaan tavata myös monissa länsimaisen filosofian koulukunnissa. (Capra 1975, 17-18)

IDÄN JA LÄNSIMAISEN TIETEEN TOISIAAN TÄYDENTÄVÄY NÄKÖKULMAT Itämaiden uskonnolliset filosofit ovat Capran mukaan kiinnostuneita ajattomasta mystisestä tiedosta, joka on älyllisen päättelyn tuolla puolen ja jota ei voida tyydyttävästi ilmaista sanoilla. Tämän tiedon suhde moderniin fysiikkaan on vain yksi sen monista puolista, eikä sitä, yhtä vähän kuin asian muitakaan puolia voida sitovasti todistaa, vaan se on koettava suoranaisesti ja intuitiivisesti. Capran mukaan modernin fysiikan tärkeimmät teoriat ja mallit johtavat maailmankatsomukseen, joka on sisäisesti johdonmukainen ja täysin sopusoinnussa idän mystiikan näkemysten kanssa. Ne, jotka ovat tämän sopusoinnun kokeneet, eivät epäile fyysikoiden ja mystikoiden maailmankatsomusten välisten yhtäläisyyksien merkitystä. Heitä ei kiinnostakaan kysymys siitä, onko näitä yhtäläisyyksiä olemassa, vaan kysymys siitä, miksi niitä on ja ennen kaikkea, mitä niiden olemassaolo merkitsee? (Capra 1975, 337) Capra näkee asian toisiaan täydentävinä lähestymistapoina. Pyrkiessään ymmärtämään elämän salaisuuksia, ihminen on soveltanut erilaisia menetelmiä. Niiden joukossa on tiedemiehen ja mystikon menetelmät, mutta on myös monia muita, kuten runoilijoiden, lasten, klovnien ja shamaanien lähestymistavat. Nämä eri tavat ovat johtaneet erilaisiin maailman kuvauksiin sanallisiin, samoin kuin muihinkin, jotka korostavat eri puolia. Capra korostaa sitä, että ne kaikki ovat päteviä ja käyttökelpoisia niissä yhteyksissä, missä ne ovat syntyneet. Ne kaikki ovat kuitenkin pelkkiä todellisuuden kuvauksia tai esityksiä ja sen vuoksi rajallisia, eikä mikään niistä ei kuitenkaan pysty antamaan täydellistä kuvaa maailmasta. (Capra 1975, 337)

MEKANISTISEN MAAILMANKUVAN TARKOITUKSENMUKAISUUS Capran mukaan klassisen fysiikan mekanistinen maailmankuva on käyttökelpoinen kuvaamaan sellaisia fyysisiä ilmiöitä, joita me kohtaamme jokapäiväisessä elämässämme. Ja se on osoittautunut myös tavattoman menestykselliseksi teknologian perustana. Se ei kuitenkaan riitä kuvaamaan mikroskooppista pienemmän maailman fyysisiä ilmiöitä. Mekanistisen maailmankäsityksen vastakohtana on mystikoiden näkemys, jota voitaisiin luonnehtia sanalla ”orgaaninen”, koska se pitää kaikkia maailmankaikkeuden ilmiöitä jakamattoman ja sopusointuisen kokonaisuuden erottamattomina osina. Mystiikan perinteiden piirissä tämä maailmankuva hahmottuu mietiskelevissä tietoisuudentiloissa. Maailmaa kuvatessaan, mystikot käyttävät käsitteitä, jotka on johdettu näistä epätavallisista kokemuksista, ja jotka eivät tavallisesti sovellu makroskooppisten ilmiöiden tieteelliseen kuvaamiseen. Oragaanisesta maailmankatsomuksesta ei ole hyötyä koneiden rakentamissa eikä ylikansoitetun maailman teknisten ongelmien ratkaisemisessa. (Capra 1975, 339)

YHTÄLÄISYYKSIÄ MYSTIIKAN JA MODERNIN FYSIIKAN VÄLILLÄ Capran mukaan fyysikoiden ja mystikoiden näkemysten väliset yhtäläisyydet Capran mukaan tulevat vielä ilmeisemmiksi, kun otamme huomioon ne muut yhtäläisyydet, joita on olemassa heidän erilaisista lähestymistavoistaan huolimatta. Ensiksikin heidän menetelmänsä ovat täysin empiirisiä. Fyysikot saavat tietonsa kokeista, mystikot mietiskelyn kautta saaduista oivalluksista. Molemmat ovat havaintojen tekijöitä ja molemmilla alueilla nämä havainnot tunnustetaan ainoaksi tiedon lähteeksi. Havaintojen kohde on tietenkin näissä kahdessa tapauksessa hyvin erilainen. Mystikko suuntaa katseensa sisään ja tutkii omaa tietoisuuttaan sen eri tasoilla, joihin kuuluu ruumis sielun fyysisenä ilmentymänä. Oman ruumiin kokemusta korostavatkin itse asiassa monet eri itämaiset perinteet ja se nähdään usein avaimena maailman mystiseen kokemiseen. Terveenä ollessamme emme tunne ruumiissamme erillisiä osia, vaan tiedostamme sen yhtenäisenä kokonaisuutena ja tämä tietoisuus synnyttää hyvän olon ja onnen tunteen.

Samalla tavoin fyysikko on tietoinen koko maailmankaikkeuden kokonaisuudesta, joka koetaan ruumiin avartumisena. (Capra 1975, 340) Valaistuneelle ihmiselle, jonka tietoisuus syleilee maailmankaikkeutta, tämä maailmankaikkeus muuttuu hänen ruumiikseen, kun taas hänen fyysinen ruumiinsa muuttuu maailmankaikkeuden sielun ilmentymäksi. Hänen sisäinen näkemyksensä korkeimman todellisuuden ilmaukseksi, hänen puheensa ikuisen totuuden ja mantravoiman ilmaisuksi. (Capra 1975, 340 Toisin kuin mystikko, fyysikko ryhtyy tutkimaan asioiden sisäistä luonnetta perehtyen aineen maailmaan. Yhä syvemmille aineen alueille tunkeutuessaan hän on tullut tietoiseksi kaikkien asioiden ja tapahtumien sisäisestä yhteydestä. Sen lisäksi hän on oppinut, että hän itse ja hänen tietoisuutensa ovat erottamaton osa tästä ykseydestä. Tällä tavoin mystikko ja fyysikko päätyvät saman lopputulokseen. Toinen lähtien liikkeelle sisäisestä alueesta, toinen ulkomaailmasta. Näiden näkemysten välisen sopusoinnun vahvistaa, se vanha intialainen viisaus, jonka mukaan Brahman, eli perimmäinen ulkopuolinen todellisuus on identtinen atmanin, eli sisäisen todellisuuden kanssa. Toinen fyysikon ja mystikon välinen yhtäläisyys on se tosiseikka, että he tekevät havaintoja sellaisilla alueilla, jotka ei ole tavallisten aistien tavoitettavissa. Modernissa fysiikassa nämä ovat atomi- ja atominosa maailman välisiä alueita. Mystiikassa ne ovat poikkeuksellisia tietoisuuden tiloja, joissa aistien maailma ylitetään. Mystikot puhuvat usein korkeampien ulottuvuuksien kokemisesta, missä tietoisuuden eri keskusten vaikutelman sulautuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi. Vastaava tilanne on olemassa modernissa fysiikassa, missä on kehitetty neliulotteinen ”tila-aika formalismi”, joka yhdistää tavallisessa kolmiulotteisessa maailmassa eri kategorioissa olevat käsitteet ja havainnot. Molemmilla alueilla moniulotteiset kokemukset muuttavat aistimaailman, ja ovat siksi miltei mahdottomia kuvattaviksi tavanomaisella kielellä. (Capra 1975, 341) Capran mukaan modernin fysiikan ja idän mystiikan tiet koskettavat toisiaan monin tavoin. Ei pitäisi olla kovin yllättävää, että niiden maailman kuvauksissa on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä. Kun nämä länsimaisen tieteen ja itämaisen mystiikan

kuvaukset on hyväksytty, herää joukko kysymyksiä, jotka koskevat niiden seurauksia.

SAMAN TODELLISUUDEN TULKINTAA JÄRJEN JA INTUITION AVULLA Capra kysyy, onko nykyajan tiede pitkälle kehitettyine koneistoineen vain löytämässä uudelleen vanhan viisauden, jonka idän viisaat ovat tunteneet tuhansien vuosien ajan? Pitäisikö fyysikoiden sen vuoksi luopua tieteellisestä menetelmästä ja ryhtyä mietiskelemään? Vai voiko tieteen ja mystiikan välillä olla molemminpuolista vuorovaikutusta? Kenties kysymykseen tulisi synteesi? Capra vastaa kuitenkin kaikkiin näihin kysymyksiin kielteisesti. Capran mukaan tieteen ja mystiikan tiet edustavat kahta toisiaan täydentävää ihmismielen ilmentymää, joista toinen on rationaalinen ja toinen intuitiivinen, mikä auttaa meitä ymmärtämään maailmaa täydellisemmin. Tiede ei tarvitse mystiikkaa, eikä mystiikka tiedettä, mutta ihminen tarvitsee molempia. Moderni fyysikko kokee maailman äärimmilleen viedyn erikoistumisen kautta. Mystikko taas kokee intuitiivisen mielen äärimmilleen viedyn erikoistumisen kautta. (Capra 1975, 342) Toistaiseksi tätä ei Capran mukaan kuitenkaan ole saatu aikaan meidän yhteiskunnassamme. Nykyisin meidän asenteemme on liiaksi kiinalaisen ajattelun mukaan jang, eli liian järkiperäinen, miehinen ja aggressiivinen. Tiedemiehet itse ovat tästä tyypillinen esimerkki. Vaikka heidän teoriansa johtavat maailmankäsitykseen, joka on samanlainen kuin mystikoiden, on hämmästyttävää, kuinka vähän tämä on vaikuttanut useimpien tiedemiesten asenteisiin. Mystiikassa tietoa ei voida erottaa tietynlaisesta elämäntavasta, josta tulee sen elävä ilmentymä. Mystisen tiedon hankkiminen merkitsee alistumista muutokseen. Voitaisiin jopa sanoa, että tieto on tuo muutos. Tieteellinen tieto voi kuitenkin usein pysyä abstraktina ja teoreettisena. (Capra 1975, 343) Capra on samalla huolissaan siitä, että useimmat nykypäivän fyysikoista eivät näytä tajuavat teorioidensa filosofisia, sivistyksellisiä ja henkisiä seurauksia. Monet heistä tukevat aktiivisesti yhteiskuntaa, joka rakentuu mekanistiselle ja katkelmalliselle

maailmankatsomukselle, näkemättä, että tiede osoittaa tällaisen käsityksen tuolle puolen, kohti maailmankaikkeuden yhtenäisyyttä, johon ei kuulu vain meidän luontainen ympäristömme, vaan johon kuuluvat myös lähimmäisemme. Capra uskookin, että modernin fysiikan viitoittaman käsitys on ristiriidassa nykyisen yhteiskuntamme kanssa, joka ei heijasta sen sopusointuista keskinäistä yhteyttä, joka on havaittavissa luonnossa. Jotta päästäisiin tällaiseen dynaamiseen tasapainotilaan tullaan Capran mukaan tarvitsemaan radikaalisti erilainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen rakenne: kulttuurivallankumous sanan todellisessa merkityksessä. Koko kulttuurimme eloonjääminen saattaa Capran mukaan riippua siitä, saammeko tällaisen muutoksen aikaan. Se riippuu viime kädessä meidän kyvystämme omaksua idän mystiikan jin asenteita, kyvystämme kokea luonnon kokonaisuus ja taidostamme elää sopusoinnussa sen kanssa. (Capra 1975, 343)

YKSEYS IDÄN HENKISISSÄ PERINTEISSÄ Capra määrittelee idän mystiikan tarkoittamaan hindulaisuuden, buddalaisuuden ja taolaisuuden uskonnollisia filosofioita. Huolimatta niihin sisältyvästä suuresta määrästä vaikeasti käsitettäviä uskonnollisia oppeja ja filosofisia järjestelmiä, Capran mukaan niiden maailmankuvan peruspiirteet ovat kuitenkin samat. Niihin sisältyvä näkemys ei rajoitu myöskään yksinomaan itään, vaan esiintyy jossakin määrin kaikissa mystiikkaan suuntautuneissa filosofioissa. Mystiikan perinteitä esiintyy kaikissa uskonnoissa, ja mystiikan aineksia voidaan tavata myös monissa länsimaisen filosofian koulukunnissa. (Capra 1975, 17-18) Capran mukaan idän maailmankatsomusten tärkein tuntomerkki tai perusolemus on ykseys, tietoisuus kaikkien esineiden, asioiden ja tapahtumien ykseydestä ja keskinäisistä suhteista, ja kaikkien maailmanilmiöiden kokeminen perusykseyden ilmentyminä. Näissä filosofioissa kaikki nähdään kosmisen kokonaisuuden erottamattomina osina, saman perimmäisen todellisuuden erilaisina ilmenemismuotoina. Idän perinteet viittaavat jatkuvasti tähän perimmäiseen ja jakamattomaan todellisuuteen, mikä ilmenee kaikessa ja

minkä osia kaikki on. Hindulaisuudessa sen nimenä on Brahman, buddhalaisuudessa dharmakaya ja taolaisuudessa tao. Koska se kattaa kaikki käsitteet ja kategoriat, käyttävät buddhalaiset siitä myös nimitystä tathata sellaisuus, kaiken kokonaisuuden ykseys, suuri ja kaiken käsittävä kokonaisuus. (Capra 1975, 143) Capran mukaan tavallisessa elämässä me emme kuitenkaan tiedosta tätä kaiken ykseyttä, vaan jaamme maailman erillisiin kohteisiin ja tapahtumiin. Tämä jako on tietenkin hyödyllinen ja välttämätön, mutta todellisuuden peruspiirre se ei ole. Se on erittelevän ja luokittelevan älymme konstruoima abstraktio. (Capra 1975, 144)

TODELLISUUS MIELEN LUOMUKSENA Itämaiset mystikoiden näkemyksen mukaan kaikki havaitsemamme asiat ja tapahtumat ovat mielen luomuksia, jotka syntyvät tietystä tietoisuuden tilasta ja häviävät jälleen, jos tämä tila ohitetaan. Capran mukaan teoria atomihiukkasesta osoittaa, kuinka mahdotonta on erottaa tieteellistä havaintojen tekijää tarkkailluista ilmiöistä. Viime kädessä se osoittaa, että meidän luonnossa havaitsemamme rakenteet ja ilmiöt eivät ole muuta, kuin meidän mittaavan ja luokittelevan mielemme luomuksia. (Capra 1975, 308) Capran mukaan kun ei oivalleta kaiken ykseyttä ja kokonaisuutta, syntyy tietämättömyyttä ja erittelyä. Ja tällä tavoin kehittyvät kaikki epäpuhtaan mielen vaiheet. Kaikki maailman ilmiöt ovat pelkästään mielen harhakuvien ilmentymiä eikä niillä ole omaa todellisuutta. Asvaghosan sanoin: (Capra 1975, 308)

Mielestä kumpuaa lukemattomia asioita erottelun ehdoin. Näitä asioita ihmiset pitävät ulkopuolisen maailmana. Sitä, mikä näyttää ulkopuoliselta, ei todellisuudessa ole olemassa. Itse asiassa mieli nähdään moninaisuutena. Ruumisominaisuudet ja kaikki muu eivät ole mitään muuta kuin mieltä, sanon minä.

MUUTOS JA AINEELLISEN MAAILMAN ILLUSORISUUS Capra tarkastelee nk. S-kaavateorian, joka tulee hyvin lähelle itämaista ajattelutapaa myös yleisessä käsityksessä aineesta. Se kuvailee atominosahiukkasten maailmaa dynaamiseksi tapahtumien verkostoksi ja korostaa enemmän muutoksen, kuin perusrakenteiden tai entiteettien merkitystä. Itämailla tällainen korostus on erityisen voimakasta buddhalaisessa ajattelussa, missä kaikki asiat nähdään dynaamisina, katoavina ja illusorisina. S. Radhakrishnan kirjoittaa, miten me tulemme ajatelleeksi esineitä, ennemmin kuin prosesseja tässä absoluuttisessa virrassa? Sulkemalla silmämme toisiaan seuraavilta tapahtumilta. Keinotekoinen asenne jakaa muutosten virran osiin ja nimittää niitä esineiksi. Kun oivallamme totuuden asioista, tuleemme tajuamaan, kuinka järjetöntä meidän on palvoa taukoamattoman muutosten sarjan erillisiä tuotteita, aivan kuin ne olisivat ikuisia ja todellisia. Elämä ei ole esine tai esineen tila, vaan alituista liikettä ja muuttumista. (Capra 1975, 309) Capran mukaan sekä moderni fyysikko että itämainen mystikko ovat käsittäneet, että kaikki tämän muutosten maailman ilmiöt ovat dynaamisessa suhteessa toisiinsa. Hindulaiset ja buddhalaiset näkevät tämän keskinäisen suhteen kosmisena lakina, karman lakina, mutta eivät yleensä ole kiinnostuneita maailmankaikkeuden tapahtumaverkoston erityismalleista. Kiinalainen filosofia, joka korostaa liikettä ja muuttumista on taas kehittänyt mielikuvan dynaamisista kuvioista, joita jatkuvasti muodostuu ja katoaa Taon kosmisessa virrassa. (Capra 1975, 310)

AINEEN KATOAVAT RAKENNUSPALIKAT Myös Capran mukaan idea aineen perusrakennuspalikoista ei enää ole pitävä. Aikaisemmin tämä käsite saattoi erittäin merkityksellisesti selittää fyysisen maailman muutamilla atomeilla, atomien rakenteiden muutamilla elektronien ympäröimillä ytimillä

ja lopuksi ytimien rakenteen kahdella ytimien rakennuspalikalla, eli protonilla ja neutronilla. Näin siis atomeita, ytimiä ja hadroneita pidettiin Capran mukaan vuorollaan alkeishiukkasina. Mutta mikään niistä ei täyttänyt näitä odotuksia. Joka kerran nämä hiukkaset osoittautuivat kuitenkin osista koostuviksi rakenteiksi. Fyysikot toivoivat, että seuraava rakenneosien sukupolvi vihdoin osoittautuisi aineen perimmäisiksi rakenneosiksi. (Capra 1975, 317) Toisaalta atomi ja atomin osa fysiikan teoriat tekivät aineen alkeishiukkasten olemassaolon yhä lisääntyvässä määrin epätodennäköiseksi. Ne paljastivat aineen sisäisiä yhteyksiä osoittaen, että liike-energia voidaan muuttaa massaksi ja viitaten siihen, että hiukkaset ovat pikemminkin prosesseja, kuin objekteja. Kaikki tämä kehitys puhui voimakkaasti sen puolesta, että yksinkertaisesta mekaanisesta perusrakennuspalikoita koskevasta mielikuvasta oli luovuttava. Mutta siitä huolimatta monet fyysikot ovat vieläkin vastahakoisia tekemään niin. Ikivanha perimätapa selittää monimutkaiset rakenteen hajottamalla ne yksinkertaisempiin rakenneosiin on juurtunut niin syvälle länsimaiseen ajatteluun, että näiden perusrakenneosien etsimistä jatketaan yhä. (Capra 1975, 317)

DYNAAMISUUS JA VUOROVAIKUTUS Myös Capran mukaan atomihiukkasten ”rakenne” voidaan käsittää vain dynaamisessa mielessä, prosesseina ja vuorovaikutuksina. (Capra 1975, 276) Capran mukaan maailmankaikkeus käsitetään uuden ymmärryksen valossa toisiinsa liittyvien tapahtumien dynaamiseksi verkostoksi. Mikään tämän verkon minkään osan ominaisuuksista ei ole perustavaa laatua. Ne kaikki seuraavat muiden osien ominaisuuksia ja niiden keskinäisten suhteiden yleinen yhtenäisyys määrää koko verkonrakenteen. Maailmankaikkeus nähdään dynaamisena, erottamattomana kokonaisuutena, jossa tarkkailijan osa on merkittävä. (Capra 1975, 318)

TIEDE IHMISMIELEN LUOMUKSENA Fyysikot ovat Capran mukaan kuitenkin joutuneet tunnustamaan, että kaikki heidän luonnonilmiöitä koskevat teoriansa, heidän kuvailemansa lait, mukaan luettuna, ovatkin ihmismielen luomuksia. Ne ovat pikemminkin meidän käsitteellisen todellisuuden karttamme, eivätkä itse todellisuuden ominaisuuksia. Tämä käsitteellinen kaavio on pakosta rajallinen ja summittainen, samoin kuin kaikki ne tieteelliset teorian ja ”luonnonlait”, joita se sisältää. Kaikki luonnon ilmiöt ovat viime kädessä sidoksissa toisiinsa ja jotta voisimme selittää niistä jonkin, meidän täytyisi tuntea myös kaikki muut, mikä on selvästi mahdotonta. Tieteen tekee menestykselliseksi se havainto, että likiarvot ovat mahdollisia. Jos joku tyytyy ”likimääräiseen” luonnon ymmärtämiseen, niin hän voi tällä tavoin kuvata tietyn ilmiöryhmän ja lyödä laimin muut ilmiöt, jotka ovat vähemmän merkittäviä. Näin hän pystyy selittämään useita ilmiöitä muutamien perusteella, ja ymmärtämään luonnon eri puolia summittaisesti ilman, että hänen tarvitsisi käsittää kaikkea yhdellä kertaa. (Capra 1975, 319) Capran mukaan tämä on tieteen menetelmä: Kaikki tieteelliset teoriat ja mallit ovat likiarvoja asioiden todellisesta luonteesta. Mutta likiarvoihin liittyvä virhe on usein niin vähäinen, että tällainen lähestymistapa on kuitenkin mielekäs. Tällä tavoin fyysikot konstruoivat joukon osittaisia ja likimääräisiä teorioita, joista jokainen on täsmällisempi, kuin aikaisemmat, mutta joista yksikään ei esitä täydellistä ja lopullista selitystä luonnon ilmiöistä. (Capra 1975, 319-320) Itämaisen näkemyksen samoin kuin myös modernin fysiikan näkemyksen mukaan maailmankaikkeudessa kaikki liittyy kaikkeen muuhun, eikä mikään osa ole perustavaa laatua. Jokaisen osan ominaisuuden on määrätty mutta niitä eivät määrää perustavat lait, vaan kaikkien muiden osien ominaisuudet. Sekä mystikot että fyysikot tajuavat, että tämän seurauksena on mahdotonta täysin selittää mitään ilmiötä. Mutta tämän jälkeen he omaksuvat erilaiset asenteet. Fyysikot tyytyvät luonnon summittaiseen ymmärtämiseen, kun taas idän mystikot hylkäävät ”suhteellisen” tiedon, ja pyrkivät absoluuttiseen tietoon ja elämän kokonaisuuden ymmärtämiseen. Tietoisina maailmankaikkeuden keskinäisistä

suhteista he tajuavat, että jonkin selittäminen merkitsee viime kädessä sen osoittamista, miten se liittyy kaikkeen muuhun. Koska tämä on mahdotonta, itämaiden mystikot väittävät, että mitään yksittäistä ilmiötä ei pystytä selittämään. (Capra 1975, 323) SANOJEN JA SELITTÄMISEN HAASTE Capran mukaan kieleen liittyy sisäänrakennettu ongelma. Todellisuuden kuvaaminen sanoin ja käsittein on mahdotonta uuden ymmärryksen mukaan. Capra toteaa, että itämaisten filosofioiden mukaan kaikki asiat ovat perusluonteeltaan nimeämättömiä ja selittämättömiä. Niitä ei voi täydellisesti ilmaista millään kielellä. Tämä selittää Capran mukaan sen, miksi idän viisaat eivät yleensä ole kiinnostuneita asioiden selittämisestä, vaan pyrkivät suoraan epä-älylliseen todellisuuden kokemukseen kaikkien asioiden ykseydestä. Luonnon selittäminen merkitsee vaan sen yhtenäisyyden osoittamista, jo että loppujen lopuksi ei ole mitään selittämistä. (Capra 1975, 324) Capran mukaan ihmismielen vapauttaminen sanoista ja selityksistä on itämaisen mystiikan tärkeimpiä tavoitteita. Sekä buddhalaiset että taolaiset puhuvat sanojen verkostosta tai käsitteiden verkosta ja laajentavat tällä tavoin ajatuksen yhteenpunoutuneesta verkosta myös älyn alueelle. Niin kauan, kun yritämme selittää asioita, olemme karman sitomia, omaan käsitteiden verkkoomme tarttuneita. Sanojen ja selitysten ohittaminen merkitsee karman kahleiden murtamista ja vapauden saavuttamista. (Capra 1975, 324)

HOLOGRAFIA Tärkeimmät itämaisen mystiikan koulukunnat yhtyvät Capran mukaan siihen modernin fysiikan näkemykseen, että maailmankaikkeus on sisäisten yhteyksien sitoma kokonaisuus, jonka mikään osa ei ole perustavampi, kuin toinen, joten jokaisen osan ominaisuuden määräytyvät kaikkien muiden osien ominaisuuksien mukaan. Tässä mielessä voitaisiin sanoa, että jokainen osa sisältää kaikki muut. Ja tämä näkemys

molemminpuolisesta toisiinsa sisältymisestä näyttää olevan mystisen luonnon kokemuksen tunnusmerkki. (Capra 1975, 325) Aurobindon sanoin tämä huipentuu ajatukseen, jossa ylisielullisessa mielessä ei mikään ole todella lopullista. Se perustuu tunteeseen kaikesta jokaisessa ja jokaisesta kaikessa. Capra tunnustaa samalla, että ajatus siitä, että jokainen hiukkanen sisältää kaikki muut, on tavallisessa tilassa ja ajassa käsittämätön. Se kuvaa todellisuutta, jolla on omat sääntönsä, aivan kuin buddhan maailmalla. Ajatus siitä, että jokainen hiukkanen sisältää kaikki muutkin, ei ole herännyt ainoastaan idän mystiikassa, vaan se esiintyy myös länsimaisessa mystisessä ajattelussa. (Capra 1975, 325) TIETOISUUS OSANA FYSIIKAN TUTKIMUSTA Capran mukaan m. s-kaavateoria ja hadroni saapashihnahypoteesi edellyttävät käsityksemme muuttamista makroskooppisesta tila-ajasta, kenties jopa inhimillisetä tietoisuudestakin. Capran mukaan mikäli saapashihnahypoteesi viedään äärimmäisiin loogisiin johtopäätöksiin saakka, niin se edellyttää, että tietoisuuden olemassaolo, samoin kuin muutkin luonnon aspektit tullaan tarvitsemaan kokonaisuuden sisäisen johdonmukaisuuden kannalta. (Capra 1975, 344) Tämäkin näkemys on täysin sopusoinnussa niiden idän mystiikan perinteiden kanssa, jotka aina ovat pitäneet tietoisuutta maailmankaikkeuden olennaisena osana. Itämaisen käsityksen mukaan ihmiset, kuten kaikki muutkin elämän muodot ovat jakamattoman orgaanisen kokonaisuuden osia. Siksi heidän älynsä viittaa siihen, että myös kokonaisuus on älyllinen. Ihminen nähdään elävänä todisteena kosmisesta älystä. Meissä maailmankaikkeus toistaa yhä uudelleen kykyään tuottaa muotoja, joiden kautta se tulee tietoiseksi itsestään. Capran mukaan nykyaikaisessa fysiikassa kysymys tietoisuudesta on kohonnut esiin atomi-ilmiöiden havaitsemisen yhteydessä. Kvanttiteeoria on tehnyt selväksi, että nämä ilmiöt voidaan ymmärtää ainoastaan sellaisen prosessiketjun lenkkeinä, jonka pää on

havaintoa tekevän ihmisen tietoisuudessa. Tämä johtaa siihen, että on mahdotonta muotoilla kvanttiteorian lakeja johdonmukaisella tavalla ilman tietoisuuden huomioonottamista. Ihmisen tietoisuuden selvä mukaan ottaminen saattaa olla olennaisen puoli tulevissa aineen teorioissa. Tällainen kehitys avaisi innoittavia mahdollisuuksia fysiikan ja idän mystiikan väliselle suoranaiselle vuorovaikutukselle. Ihmisen tietoisuuden ja sen ja muun maailmankaikkeuden välisen suhteen ymmärtäminen on kaiken mystisen kokemisen lähtökohta. Idän mystikot ovat vuosisatojen aikana tutkineet erilaisia tietoisuuden muotoja ja ne johtopäätökset, joihin he ovat päätyneet poikkeavat usein radikaalisti läntisistä käsityksistä. (Capra 1975, 344-345)