Linda Woodhead

Linda Woodhead: Religions in the modern world Woodheadin toimittama Religions in the Modern World edustaa virkistävää poikkeusta uskontotieteellisessä esseemateriaalissa sekä modernilla otteellaan, että uusilla, luovilla nakökulmillaan. Woodhead edustaa edistyksellisessä maineessa olevaa englantilaista Lancasterin Yliopistoa, jonka tutkioita monet kirjan kirjoittajat ovat. Uskontoa tulisi Woodheadin mukaan tutkia aina kontekstissaan, osana elavää, yhteiskunnallista ja historiallista prosessia. Woodhead kuvaa kirjan motiivia ja tutkimuksellisia lähtökohtia johdannossaan seuraavasti: Uskontojen tutkimus on tähän asti keskittynyt tutkimaan nk. Maailmanuskontoja, tai uskonnollisia traditioita, kuten buddhalaisuutta, hindulaisuutta, kristinuskoa, juutalaisuutta tai islamia. Naita käsitellään suhteellisen (selfcontained and discrete entities), joita tulisi tutkia niille tyypillisimpien ilmiöiden valossa. Naita ovat erityiset persoonat, tapahtumat, uskomukset, tavat ja rituaalit, jonka takia tatä lähestymistapaa onkin joskus kutsuttu fenomenologiseksi lähestymistavaksi. Tutkimuksellisesti ajatellen naiden traditioiden ominaispiirteitä lähestyttäisiin yleensä tekstien kautta, jossa naiden tulkitsemistapojen lähtökohtina ovat olleen perinteisesti pyhät kirjoitukset ja muut aiheeseen liittyvät kirjalliset tekstit. 1 Toinen lähestymistapa uskontojen tutkimukseen on tutkia uskontoja ei enää niiden omilla ehdoilla, vaan suhteessa laajempaan yhteiskuntaan, liittyen esimerkiksi uskontojen suosion vähenemiseen laajempien sosiaalisten muutosten seurauksena. Tutkimusmateriaali on peräisin niin teksteistä, kuin kenttätyöstäkin. Sen teoreettinen lähtökohta vaihtelee tutkimuksen luonteesta riippuen antropologisesta ja etnografisesta tutkimusnäkokulmasta aina yleisiin sosiologisiin teorioihin, kuten sekularisaatioon. Kirjan tarkoitus on Woodheadin mukaan tehdä synteesi näistä kahdesta eri lähestymistavasta, joka avaa aivan uusia ulottuvuuksia uskontojen tutkimukselle. 1-2 Woodhead haluaa koota yhteen monia ennen toisistaan erotettuina pidettyjä lähestymistapoja uskontojen tutkimukseen. Woodhead mainitsee Politiikka, (erityisesti tavat, joilla tradition on sopeutunut modernien tasavaltojen syntyyn) Talous, (modernien talousmuotojen, erityisesti globaalin kapitalismin vaikutus uskontoihin) Sukupuolikysymykset, (vaihtuvien sukupuoliroolien ja tradition välinen vuorovaikutus) Kolonialismi, (länsimaisen kolonialismin ja sitä seuranneen kolonialismin purkamisen vaikutus uskonnollisiin traditioihin) Auktoriteetti, (muuttuvat auktoriteettikäsitykset tietyn tradition sisällä ja niiden suhde laajempiin moderniteettiin liittyviin muutoksiin, kuten muutokseen “kohti itseä”.) Yhteisö, (perinteisten uskonnollisten yhteisöjen ja instituutioiden kohtalo moderniteetissa) Kulttuuri, (modernin kulttuurin, kuten tieteellisen rationalismin vaikutus perinteisiin uskomuksiin, opetuksiin, oppeihin, ajatteluun ja itse-ymmärrykseen)

ja keskittyy kirjassaan erityisesti tutkimaan uskonnon ja moderniteetin suhdetta. 2 Woodhead tarkastelee myös uskonnollista kehitystä modernissa maailmassa, joka keskittyy tradition sijasta tutkimaan New Agen kaltaisia uusia liikkeitä, joilta puuttuu selkeä määritelty muoto, ulkoiset auktoriteetit ja rakenteet, pyhät kirjoitukset tai johto. Tätä kutsutaan detraditionalisoitumiseksi. Woodhead maäärittelee tämän seuraavasti.3 Detraditionalization a process whereby faith is lost in the institutional and external elements of a religion, whereby men and women describe themselves as religious at all. While they distance themselves from religion and tradition, however, many are happy to speak of themselves as “spiritual”. This is one of the most important trends in contemporary religion, particularly in the west. (3 Woodhead) NRM (New Religious movements) vastaus heistä kirjoitettuun tieteelliseen materiaaliin herätti uusia kysymyksiä tieteen objektiivisuudesta ja tutkijan omasta lähtökohdasta tutkimukselle ja on tehnyt tiedon keruusta kahdensuuntaisen, interaktiivisen prosessin, jossa NRM edustajat ovat, osallistumalla heistä käytyyn akateemiseen diskurssiin, onnistuneet vastaamaan heistä esitettyyn kritiikkiin ja kyseenalaistamaan, ja toisinaan jopa osoittamaan vaariksi heistä esitettyjä näkemyksiä ja teorioita, koskien mm. aivopesua ja väärinkäytöksiä) 279 New Age is a symptom of a wider spiritual revolution more broadly conceived and more widespread in mainstream culture. 361 Usko persoonalliseen jumalaan laskussa, kun taas usko jumalaan henkenä tai elämänvoimana (vital force) nousussa. 365 Usko kuoleman jälkeiseen elämään, kuolema ei ole kaiken loppu. Eurooppalaisista 60% uskoi sielun olemassaoloon, mikä on aiempaa korkeampi luku. Kristinusko ei ole yhtenäinen opeiltaan, vaan kokoelma kirjeitä, … 154 In great majority of advanced commercialized societies institutionalized traditions (most especially the churches, chapels and cathedrals of Christianity) have been eroded by the forces of secularization. Life after tradition, is often claimed is therefore taking the form of atheism, agnosticism or indifference to what the religious realm has to offer. Religion, it is claimed, is giving way to secularity. 357 But the evidence supports another interpretation. Whilst it shows that institutionalized religious traditions are not faring well under the conditions of late modernity, there has not in fact been a great surge in the number of atheists, agnostics or the indifferent. And not all forms of institutionalized religions are faring badly. The explanation suggested her

is that rather than the religious giving way to the secular, the religious (for God) is giving way to the spiritual (for life). “Religion” can be defined in terms of obedience to a transcendent God and the tradition which mediates his auchtority; spirituality as experience of the divine as immanent in life. Whilst the former is under threat, the latter is thriving. And it is doing well in two spheres 1) among those, who are not involved with institutionalized religion (church, chapel, mosque, temple) – which helps to explain why number of atheists, agnostics and the indifferent are not increasing as rapidly as might be expected given the overall decline of tradition; and 2) within the field of traditional religion itself – which explains why not all forms of of the institutionalized are faring badly. The shift from religion to spirituality would appear to be associated with advanced industrial society. 358 Heelas Religion is defined by the Concise Oxford dictionary, involves “belief in a superhuman controlling power especially in a personal God, entitled to obedience and worship; expression of this in worship is; a thing that one is devoted to. Religion is here very much God centered, with no mention of any affirmation of the life her and now. Furthermore, especially since the 1960´s, religion has increasingly come to be seen as as that which is institutionalized: involving prescribed rituals,; established ways of believing; the official as regulated and transmitted by religious auchtorities; that which is enshrined in tradition; the ethical commandments of sacred texts; the voice of auchtority of the transcendent. For many, it has also become tobe associated with the formal, dogmatic and hierarchial, if not the impersonal or patriarchal. 358 At heart spirituality has come to mean life. Life being the spiritually informed, personal, intimate, experiental, existential, psychological, self and relational cum self depths of what it is to be alive: rather than life as led in terms of what the stresses and strains, ambitions and configurations of capitalist modernity has to offer. Life, rather than what transcends life, becomes God /thus contemporary spirituality may more precisely be termed spirituality of life). New Age spiritualities of life are growing. This does not in itself, however amount to a widespread spiritual revolution. Second, less clearly articulated forms of spiritualities of life-articulated in terms of soul, life force, spirit – are much more widely abroad within mainstream culture. And there is some evidence to suggest, that such forms are expanding in some countries. And third, within the territories of traditionalized religion, much indeed suggests that theistic spiritualities of life are doing well, if not very well indeed in some countries. The conclusion is that a spiritual revolution is under way, a turn from tradition to life, and from religion to spirituality. Detraditionalization the shift from auchtority from faith in, or reliance/dependency on, that which lies beyond the person to that which lies within. “Voice” is thus displaced from the establishments of traditions to the creativities of the spiritually/religiously inspired self.

Life as experienced as intensely personal Life as Life experienced as directed by that which transcends personal life, weather this trancendence involves overarching religious tradition, or the secular establishment. New Age spiritualities of life. Spiritualities which equate spirituality with the life which we are born with, and all the potentials which this is experiencing or possessing. New spiritual outlets Outlets (centres, homes, shops) which cater for those seeking spirituality in a (relatively) non-auchtoritative – that is in a facilitory, self-help journey fashion – rather than in an impositional , “THIS is the way to lead your life” – manner. Religion a term which has come to mean life informed by “supra-self” tradition: “supra self” in that traditions are sustained by vehicles (especially books) which have existed before any particular person has been born and which will continue to exist when they have died. Secularization The process, whereby religion (or spirituality) either disappears from the public realm of the institutional order, or disappears from the lives of individuals, or both. Spirituality a term which has increasingly come to mean the sacralization of life. Theisitic spiritualities of life Increasingly popular forms of religious activity (it appears) which combine use of tradition with reliance on what the Holy Spirit (or similar inspirers or transformers) have to offer with regard to salvation of life in the here and now. Tradition see religion above New age spiritualities of life are predominantly catering for those de-traditionalized “free spirits” who have no faith in the personal God of theistic religion, whereas theistic spiritualities of life are predominantly catering for those (perhaps not quite so “free”) who retain faith in the personal God of Theism. And as has been suggested, this turn to life…has gone a long way in explaining the growth of New Age and theistic spiritualities of life … detraditionalized religions, which cater for ones “own” life, rather than the traditionalized religions, with their demands that you live your life “as“ a member of tradition has to offer. 373 Paul Heelas The spiritual revolution: from “religion” to “spirituality” Jumalakäsityksen evoluutio yhdessä ihmisen ymmärryksen evolution kanssa.

Uudet uskonnolliset liikkeet Elizabeth Arweck

NRM are perceived as a phenomenon coming to prominence in the late 1960´s and early 1970´s. NRMs have mainly been associated with Western societies, but the formation of new religions has been found to be a global phenomenon. There is no one accepted definition of the terms NRMs or cults. There is no reliable or exact statistics on the number of NRMs or the nimber of NRM members. The beliefs and teachings of NRMs are derived from a range of religious traditions. There is great variety among NRMs and a great variety of the aspects, which characterize them. There are a number of aspects which characterisize the NRMs as “new”. Some NRMs have given rise to controversies, which have dominated the public debate about NRMs in genenral. NRMs have evolved and changed over time. The future of NRMs is difficult to predict, but may hinge on the level of commitment required of members. Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, uskonnolla on ollut taipumus hyväksyä kansanvaltion ja demokratian legimiteetin ja jopa rakentaa itselleen roolin demokratian puolustajana. Huolimatta pyrkimyksestä pysyä ulkona politiikasta uskonto on joutunut ottamaan osaa näihin kysymyksiin. 5 Kultturinen ja taloudellinen rationalisoituminen Rationalisaatiotuminen viittaa sekä kulttuurisiin, että laajempiin sosio-taloudellisiin kehityksiin. Kulttuurisella tasolla, se liitetään 1700-luvun valistuksen rationalismiin. Tämä oli liike, joka hallitsi järjen soveltaminen (selkeät, eriytyneet ja universaalit ideat), jotka perustuivat kokemukseen ja kokeisiin, kaikilla elämän alueilla. Näin rationalisteista tuli sekä humanististen tieteiden, että luonnontieteiden teoreetikkoja ja apologeja. 6-7 Siinä missä rationaalistit itse vastustivat järkeä traditiota ja taikauskoa vastaan, rationalismi ei ole itsesssään täysin sekulaarinen liike. Tosiasiassa aikaiset rationalistit, kuten jotkut deistit, tai Immanuel Kant, olivat vakaumuksellisia kristittyjä, jotka pyrkivät modernisoimaan traditionsa. Kaikkein suurimmat yhteentörmäyket uskonnon kanssa tapahtuivata lännessä 1800-luvulla, jolloin evolutionaarinen tieteellinen oppisuuntaus, jonka mukaan elämä ja maailmankaikkeus joutuivat suoraan ristiriitaan raamatullisen luomikertomuksen kanssa. Eivät kaikki kristinuskon muodot tulleet näiden kehityssuuntien vaikutusten piiriin, samalla tavalla oli muiden uskontojen laita. (Islam) Eri painotukset ja muunnelmat. Suurin osa uskonnoista on ollut tyytynyt soveltamaan modernia teknologiaa palvelemaan heidän omia päämääriään. Esimerkiksi käyttäen

mediaa opetustensa levittämiseen. Se, mitä tieteeseen tulee, jotkut ovat väittäneet, että tieteen löydöt ovat täysin yhteensopivia omien uskomustensa ja opetustensa kanssa. Buddhalaisuus esim painottaa sen empiirisiä perusteita, kun taas toiset ovat menneet tätäkin pidemmälle, väittäen, että heidän kirjoituksensa ovat edeltäneet tieteellisiä keksintöjä (jotkut neo-vedisen hinduismin muodot). Toinen nähtävissä oleva ilmiö on se, että siinä’ missä modernit miehet ja naiset eriyttävät elämänsä eri osiin, eläen osittain rationaalisten periaattein mukaan (työpaikalla) ja toisaalta mukautuen ei-rationaalisiin ja taikauskoisiin uskomuksiin ja tapoihin perustuen. (Näkymättömiltä jumaluuksilta maallisen menestyksen pyytämistä, tai uskon asettamista vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin) Rationaalistuminen toimii myös sosio-taloudellisella tasolla. Se näkyy selkeimmin rationaalisten byrokraattisten instituutioiden ja organisaatioiden leviämisessä, jotka tuovat yhä useampia elämän alueita rationaalisuuden hallinnan alaisiksi. Nämä instituutiot eivät liity paitsi kansanvaltioihin, vaan myös markkinatalous kapitalismin leviämiseen. On selvää ettei uskonnolla ole lähes minkään laita roolia tässä taloudellisessa kapitalistisessa suunnitelmassa. Persoonaton, rationaalinen laskelmointi voiton maksimoimiseksi, käy yli ja sulkee pois minkä tahansa henkisen tarpeen tai vaatimuksen. Vain harvat uskonnot modernissa maailmassa ovat olleet aktiivisia tai tehokkaita vastaamaan tämän näennäisen rajoittamattoman kapitalismin leviämisen tuomaan haasteeseen. Päinvastoin, uskonnot modernissa maailmassa näyttävät Edesauttaneet kapitalismia 2) ovat luopuneet mistään tarpeesta puuttua tai vaikuttaa taloudelliseen kenttään. Jossa monet uskovaiset ihmiset työskentelevät kapitalistisissa organisaatioissa, ilman tunnetta siitä, että tämä olisi ristiriidassa heidän uskonnollisten sitoumustensa kanssa. 3) tulevat toimeen kapitalismin kanssa ehdottamalla, että uskonnollinen harjoitus voi itsessään olla tie menestykseen. (Suurin osa maailman uskonnoista omaa runsaushaaran). Tavat, joilla uskonto voi palvella tapana tulla toimeen rajun epä-tasa-arvoisuuden, eripuraisuuden, sekä paineiden ja vaatimusten alla, jotka kapitalismi tuo mukanaan. Universaaliosaatio ja differentiaatio 8-9 Rationaalisointi suosii universaalia. Tiede etsii universaaleja lainalaisuuksia. Valistuksen aika pyrki löytämään universaaleja totuuksia ihmisluonteesta ja universaaleista moraalisista laeista kategorisista imperatiiveista, joiden kautta lailla käyttäytymistä ja kaikkia yhteiskuntia tuli säädellä. 1900-luvulla moderni maailmaa on luonnehdittu kansainvälisellä ihmisoikeus lainsäädännöllä, “ihmiskunnan” käsitteen ja humanitaarin” sopii luonnollisesti kansainväliseen toimintaan, sillä se olettaa, että on olemassa yhteinen ihmiskunta, joka on olemassa suhteellisten ei-olennaisten kulttuuristen erojen taustalla. Globaali kapitalismi pyrkii myös homogenisoimaan: tuomaan standardisoituja menetelmiä, sääntöjä ja organisaation muotoja, mahdollisuuksia, tuotteita. Samaan aikaan se commodifies, asettaessaan rahan universaaliksi mitaksi, voimallinen universaali standardi asetetaan paikalleen.

Uskonto on niinikään joutunut universalisoitumisen prosessin vaikuttamaksi. Aina 17001800 luvuilta lähtien lähes kaikki maailmanuskonnot kehittivät liberaaleja haaroja, jotka painottivat opetustensa rationaalisuutta. Universaalit lait, joita ne julistivat, yksilöiden vapaus ja tasa-arvo ja yhteinen kaikkientyyppinen ihmisyys ja miesten ja (joskus naisten) olosuhteet, On ollut myös useita pyrkimyksiä muodostaa universaaleja henkisyyden ja uskonnollisuuden muotoja, joiden tarkoituksena on muodostaa siltoja perinteisten erojen välille ja ovat kykeneviä yhdistämään ihmiskunnan. (New Age) Jopa ne uskonnollisuuden muodot, jotka ovat pysyneet lojaaleina perinteisille eroilleen, ovat usein joutuneet universaalistavan ja eroja poistavien vaikutuksen alaisiksi. – Siinä missä ennen kristilliset lahkot pitivät toisiaan erehtyvinä ja jopa saatanallisina, esimerkiksi tänä päivänä ne ovat taipuvaisia pikemminkin tehdä yhteistyötä, kuin tuomita toisiaan. Ekumeenisen liikkeen kasvu institutionaalistaa tämän tendenssin. Differentiaatio Toisaalta differentiation vastakkainen prosessi on yhtä lailla tunnistettavissa modernissa yhteiskunnassa, ja modernissa uskonnollisuudessa. Eräs uskonnon tärkeimmistä funktioista on aina ollut rajojen vetämiseen ja eroihin. Myöhäisellä 1900- ja 2000 luvulla on nähty tämän tendenssin voimistuminen monella tasolla. Eräs kaikkein ilmeisimmistä esimerkeistä on tapa, jolla uskonnollisuus on aktivoi merkitsemään ja puolustamaan etnisiä rajoja. – tietyn Kansan erityispiirteitä huomioiden. Joissakin tapauksissa, nämä rajat saattavat olla coterminous, jotka liittyvät todellisiin tai haluttuihin kansanvaltioihin (kuten uskonnollisessa nationalismissa) kun taas toisissa, ne leikkaavat läpi modernien poliittisten yksikköjen rajojen, kuten joissakin pan-islamismin ja karismaattisen kristillisyyden liikkeiden kohdalla. Uskonnollis-etnisten eroavuuksien julkituominen saattaa tapahtua myös kansanvaltioiden sisällä. Usein niitä ohjaavat monikulttuurisuuden tai pluralismin voimat, jotka ovat vastakkaisia liberaalien sekulaarien demokratioiden homogenoivalle vaikutuksille. Uskonto asettaa tärkeän roolin myös sukupuolten välisille rajoille. Itseen ja elämään suuntautuminen (Turn to the self and turn to life) Moderniteetillä on taipumus nakertaa traditiota, erityisesti suhteessa yksilön Itsen ulkopuolella oleviin auktoriteetteihin, ja jotka väittävät olevansa korkeampia. Menneisyyden auktoritetti, pappiseliitin auktoriteetti (clerical elite), uskonnollisten instituutioiden ja tapojen ja jopa transendenttien jumaluukisen auktoriteetti on asetettu kaikki kyseenalaisiksi. Kielteisesti tämänkaltainen detraditionalisoituminen edustaa sitä, mitä voitaisiin kutsua a flight from deference On olemassa selvää todistusaineistoa sen puolesta, että miehet ja naiset edistyneissä teollistuissa maissa kunnioittavat vähemmän ei ainoastaan uskonnollisia auktoriteetteja, mutta myös poliittisia auktoriteetteja, poliisia, työnantajaa, lakia ja muita primaarisia instituutioita kohtaan. Monet tekijät ovat yhdessä aikaan saaneet tämän muutoksen: universsaalinen demokratia antaa jokaiselle yksilölle vapauden ja oikeuden valita ne, jotka hallitsevat. Kapitalismi vapauttaa monet ihmiset tietyistä asemista sosio-ekonomisessa järjestelmässä ja näin from deference to “ones betters” ; kasvava varakkuus kulutusyhteiskunnassa edistää edelleen ideaa, jonka mukaa

olemme vapaita valitsemaan, mitä haluamme, sen sijaan että meille kerrottaisiin, mikä on meille hyväksi. Positiivisempaa on, että detraditionalisoituminen voidaan ymmärtää kääntymiseksi kohti itseä. Lopullinen auktoriteetti yhdistetään omaan järkeen, omaantuntoon tai intuition. Näistä muodostuu tuomari ja päättäjäkunta, jonka edessä kaikki muut auktoritteetit tulee asettaa kokeeseen. Jos jokin ei “ole järkeenkäypää”, se hylätään – riippumatta siitä, kuinka moni muu ihminen saattaisi siihen uskoa tai kuinka arvostettu tradition se saattaa muuten ollakin. Lopulta ihmisen tulee päättää, mikä on hänelle oikein, ja tehdä asiat “omalla tavallaan”. Detraditionalisoituminen ja käännös kohti itseä edustavat ilmeistä haastetta traditionallisille uskonnollisuuden muodoille, jotka uskovat, että he omistavat auktoritatiivisen totuuden, jota kaikkien naisten ja miesten on toteltava. Uskonnollisten yhteisöiden uskonnolliset auktoriteetit, minkit ja papit näyttävät etupäässä olevan uhatussa asemassa, vaikkakin monet ovat osoittaneet ihailtavia pyrkimyksiä sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin. Tämän vastakohtana, auktoritatiiviset uskonnolliset tekstitt näyuttävät, vastoin odotuksia, tuleen vahvistetuiksi modernissa ajassa – usko oman uskonnollisen tekstin erehtymättömyyteen, on monien fundamentalismien pääpiirre, jotka ovat syntyneet eri puolilla maailmaa aina 1900-luvulta alkaen, samoin kuin jotkut uudet uskonnolliset liikkeet. Kuitenkin vain muutama konservatiivinen / traditionaalinen uskonnollisuuden muoto jää “turn to the self” ilmiön vaikutuksen ulkopuolelle. Jotkut kaikkein menestyksekkäimmät, kuten karismaattinen kristillisyys, osoittavat erityistä kykyä yhdistää traditionaalisia painotuksia transendenteista totuuksista paljon modernimpiin painotuksiin yksilöllisten kokemusten merkityksestä, tässä tapauksessa Pyhän hengen kokemuksesta. Toisessa ääripäässä pitkälti traditionalisoituneissa uskonnoissa näemme modernissa ajassa uusien, itse-uskonnollisuuden muotojen synnyn, jotka pohjautuvat perinteisiin auktoriteetteihin vain siinä määrin, kuin ne resource the self. Jotkut näistä siirtyvät niin kauaksi traditiosta, että ne torjuvat termin ”uskonto” täysin, ja käyttävät mieluummin henkisyyden kieltä. Mikä on kiinnostavaa, on se, että tällaiset uskonnot ja spiritualiteetit eivät rajoitu länteen, kuten New Age ja jotkin uskonnolliset liikkeet) vaan ovat löydettävissä myös monissa muissa maailman osissa. (kiinan ja japanin uskonnot) Monet itse-uskonnot myös edustavat käännöstä elämään, mikä takoitta sitä, mitä uskonnollisuus ja henkisyys voivat saavuttaa tässä ja nyt, jonkin korkeamman tuonpuoleisin kuolemanjälkeisen elämän sijaan. Todellakin, käännös elämään näyttää olevan yhä useamman nykyaikaisen, sekä traditionaalisen että ei-traditionallisen uskonnon ominaispiirre, Ottaen huomioon sen, etteivät ne koskaan ole tehneet selkeää eroa maallisen ja henkisen tason välille, ja ottaen huomioon sen, että niillä on aina ollut vahva keskittyminen uskonnon aktivoimiseksi heti nähtäviä etujen tavoitteluun ja tässä ja nyt hetken suosimiseen, monet alkukantaiset uskonnollisuuden muodot ovat jo pitkälti sopeutuneet tähän kehitykseen. Tämä voi olla erä syy monien tällaisten uskontojen elinvoimaisuuteen – Monien länsimaisten tutkijoiden primitiivisinä ja, ohittamat uskonnot, joiden on oletettu tulevan kehittyneempien uskonnollisuuden muotojen korvaamiksi.

Sekularisaatio ja sakralisaatio Lopulta tulemme moderniteetin ominaisuuteen, joka uskonnon sosiologit ovat perinteisesti asettaneet ensisijalle; sekularisaation. Monet sosiologian perustajat uskoivat, että sekularisaatio oli vääjäämätön modernisoitumisen sivutuote. Huolimatta näkemyseroista tämän asian suhteen, eri syitä on annettu selittämään, miksi näin olisi. Neljä syytä ovat ollet erityisen tärkeitä. 1) Rationalisoituminen johtaa disenchantment of the world and gradually squeezes out religion 2) Differentiaation prosessi johtaa siihen, että uskonnoilla on yhä vähemmän sosiaalisia funktioita, kun muut toimijat ottavat niiden rooleja, kuten hallinnon, koulutuksen ja perustarpeista huolehtimisen. 3) Migraatio, kaupungistuminen ja parantuneet kommunikaatiot destabiloivat paikallaan pysyviä ja vakaita yhteisöjä ja sosiaalisia järjestelmiä, sekä niille elintärkeitä uskontoja. 4) Pluralisaatio asettaa kerran itsestäänselvyytenä pidetyt uskomukset ja tavat, jotka kerran on julistettu lopullisiksi totuuksiksi, kyseenalaisiksi ja yhä enenevässä määrin implausible. Olivatpa sekularisoitumisen syyt mitkä tahansa, todistusaineisto Länsi-Euroopasta, jossa kirkossa käyminen on vähentynyt koko 1900-luvun ajan, mutta erityisesti 1970-luvun jälkeen, näyttää tukevan sekularisaatio oletusta. Euroopassa todettua sekularisaatioprosessia ei ole tavattu muualla maailmassa. Tämä on ilmeisen totta lännen ulkopuolella, jossa uskonnolla on edelleen selkeä rooli sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä, Amerikka mukaan lukien. Uskonnollinen elinvoimaisuus voidaan nähdä sekä monien vanhojen traditioiden ja uusien uskontojen ja henkisyyksien lisääntymisenä. Sakralisaatio on nykyisin yhtä yleinen teema kuin sekularisaatio uskonnon modernissa maailmassa, ja unilateraaliset teoriat uskonnollisuuden vähenemisestä ovat joutuneet korvatuiksi uudemmilla, vivahteikkaimmilla uskonnon kuvauksilla, jotka ottavat huomioon sekularisaation ja sitä selittävät tekijät. Sekä vanhat että uudet uskonnollisuuden ja henkisyyden muodot yhdistyvät nykyajassa selittämään elämän haasteita. 11 Moderni maailma voi olla yhtä voimakkaan uskonnollinen, vaikkakin pyhän teema on alettu yhä enenevässä määrin erottaa traditionaalisista uskonnollisuuden muodoista. 12