Pap 4

Diskurssi struktuuri- ja instrumenttimetaforien näkökulmasta • Struktuurimetaforan näkökulmasta katsottuna ilmiöt ovat analysoitavissa Lego-palikan kaltaisiin rakenneosiin, joita voidaan tiettyjen sääntöjen mukaisesti yhdistellä uusiksi struktuureiksi. • Instrumenttimetaforaan perustuvassa tarkastelussa taas ilmiöt nähdään välineinä, joiden avulla voidaan saavuttaa jokin päämäärä. Tässä osassa tarkastellaan, kuinka diskurssia on yritetty määritellä ja tutkia näiden metaforien pohjalta.

Tutkimuskohteen erottaminen ja esineellistäminen . • Strukturaalisen analyysin laajentaminen lauserajan ulkopuolelle • Strukturalismi ja funktionalismi yhdistettynä: retoriikka, argumentaatioanalyysi • "Kun kerran tehdään kielitiedettä, niin tehdään kielitiedettä" -asenne Tutkimuskohteen erottaminen ja esineellistäminen • Ferdinand de Saussuren (1857–1913) mukaan heterogeeninen, kaoottinen ja sumearajainen kielellinen todellisuus — langage — on tarkoituksenmukaista jakaa käsitteellisesti kahteen osaan: langueen ja paroleen (vrt. filosofisten kysymysten valmistusresepti). Näistä kahdesta langue on Saussuren mukaan kielitieteen itseoikeutettu tutkimuskohde

• Saussuren (1959) mukaan langue on sosiaalinen fakta — lingvististen konventioiden kokoelma • ja sellaisena instanssi yleisistä sosiaalisista merkkijärjestelmistä (semiologia). Langue mielletään usein autonomiseksi, synkroniseksi ja staattiseksi erojen muodostamaksi tilaksi, jossa kaikki riippuu kaikesta. Nymanin (1995) mukaan kuitenkin Saussuren langue tulisi mieltää pikemminkin dynaamiseksi järjestelmäksi. • Strukturalismissa tutkimuskohde mielletään usein eräänlaiseksi "esineeksi" — autonomiseksi objektiksi, joka jäsentyy pienempiin rakenneosiin, joiden distribuutio ja kombinaatiosäännöt ovat selvitettävissä. Vrt. Emile Durkheimin (1982 [1895]: 43) neuvo siitä, kuinka sosiologin tulisi suhtautua tutkimuskohteeseensa: "Ensimmäinen ja kaikkein perustavanlaatuisin sääntö on: pidä sosiaalisia faktoja esineinä."

Strukturalismin kemia-metafora • Terry Winogradin (1983: 10-11) mukaan strukturalistinen analyysi nojautuu kemia-metaforaan (vrt. lakitiede-, biologia-, matematiikka- ja tietojenkäsittely-metaforat kielitieteessä). 1 Segmentoidaan tutkimuskohde rakenneosiin eli komponentteihin. 2 Selvitetään komponenttien distribuutio (jakauma), ts. se, missä kaikissa ympäristöissä eli rakenteellisissa asemissa kukin komponentti voi sijaita.

Eeminen vs. eettinen: • Lähtöolettamuksena on se, että on olemassa yhtäältä abstraktien invarianttien rakenteellisten yksiköiden eli eemien taso (vrt. foneemi, morfeemi, syntakseemi jne.) ja toisaalta eemien konkreettisten realisaatioiden taso (vrt. foni, morfi jne.).

•

Konkreettiset komponentit

• voivat olla joko eri eemien instansseja tai yhden ja saman eemin muunnoksia eli allomuotoja (esim. allofonit, allomorfit jne.). Jälkimmäisessä tapauksessa komponentit voivat olla joko vapaassa vaihtelussa yhdessä ja samassa ympäristössä tai komplementaarisessa distribuutiossa eli täydennysjakaumassa (vrt. esim. morfeemin katto allomorfien katto ja kato esiintymisympäristöt).

3 Selvitetään komponenttien väliset kombinaatiosäännöt • eli ne säännöt, joiden mukaisesti komponentteja voidaan yhdistellä hyvinmuodostuneiksi segmenteiksi. Komponenttien väliset suhteet voivat olla joko syntagmaattisia eli lineaariseen (jonomaiseen) yhdistelyyn perustuvia tai paradigmaattisia eli vaihdettavuuteen perustuvia.

Strukturalismi • Strukturalismille on luonteenomaista hierarkkioita korostava tasoajattelu: fonologia (foneemi) → morfologia (morfeemi) → syntaksi (lause) → lauserajojen ulkopuoliset ilmiöt (diskurssi). Strukturaalisen analyysin laajentaminen lauserajan ulkopuolelle • Zelig Harris (1952) pyrki jatkamaan deskriptiivistä lingvistiikkaa lauserajojen ulkopuolisiin ilmiöihin soveltamalla niihin perinteisiä strukturaalilingvistiikan metodeja. Hänen mukaansa analyysin yksikkönä on tällöin diskurssi eli "connected speech". Kiistanalainen kysymys on ollut se, onko diskurssi näin ymmärrettynä varsinaisen kielijärjestelmän yksikkö vai ei. Strukturaalisesti orientoitunut tekstilingvistiikka (1960–1970luvuilla)

Hyvinmuodostunut diskurssi •

• Erään näkemyksen mukaan kieliopin tehtävänä on spesifioida ne periaatteet, jotka ohjaavat hyvinmuodostuneiden lauseiden konstruointia. (Chomskylaisen näkemyksen mukaan kieliopin tehtävä on kuvata abstraktia sosiaalista kielikompetenssia erotukseksi konkreettisesta performanssista; vrt. langue vs. parole.) • 1960–1970-lukujen vaihteessa syntyi ajatus laatia vastaavalla tavalla erityisiä tekstikielioppeja (ks. esim. van Dijk 1972 ja van Dijk 1977), joiden avulla voitaisiin spesifioida ne periaatteet, jotka ohjaavat hyvinmuodostuneiden diskurssien konstruointia.

Van Dijkin (1977) • terminologian mukaan lausuma (utterance; tietty lausesekvenssi) on diskurssi — eli tietty hyvinmuodostunut kielen rakenteellinen yksikkö — jos sillä on tekstuaalinen rakenne eli jos se on 1 morfosyntaktisesti hyvinmuodostunut; 2 semanttisesti koherentti; 3 pragmaattisesti sopiva suhteessa kommunikatiiviseen kontekstiin.

riippuvuus ei-lingvistisestä tiedosta (mikäli korostetaan lingvistisen ja eilingvistisen tiedon periaatteelista eroa; vrt. kuitenkin Langackerin kognitiivinen kielioppi, joka päinvastoin korostaa lingvistisen ja ensyklopedisen tiedon jatkumonomaista samankaltaisuutta) • Koherenssi ei riitä selittämään lausumien tulkittavuutta. • Pragmaattisen sopivuuden käsitteen epämääräisyys.

eräs ongelma etenkin alkuaikoina oli keskittyminen prototyyppiseen tekstiin eli yli kaksi lausetta pitkään kirjoitettuuun yleiskieliseen proosatekstiin. • Kielioppi-termiä käytetään kylläkin metaforisesti puhuttaessa vaikkapa "pukeutumisen kieliopista".

Hyvinmuodostuneisuudesta menestyksellisyyteen • Keskeinen päähänpinttymä 1970-luvun tekstilingvistiikassa oli kysymys "Mikä erottaa tekstin ei-tekstistä?" Esim. missä suhteessa tekstifragmentti (1) eroaa (2):sta? 1 Gregory Batesonilla on melko omituinen maine brittiläisessä antropologiassa. Yksi toisensa jälkeen kukin aikalaisistani löytää Batesonin Navenin ja yllättyy sitten sen kuuluisuudesta. Kirjalla on melkein underground-maine täällä: kun siitä kysyy jotain, niin senioreillamme on tapana alkaa polkea jalkojaan, mutista jotain skismogeneesistä ja vetäytyä sitten juoruamaan jotain. 2 Gregory Batesonilla on melko omituinen maine brittiläisessä antropologiassa. Tekninen termi "informaatio" voidaan määritellä eroksi, jolla on jotain merkitystä myöhemmässä tapahtumassa. Sitten Aatami ja Eeva melkein päihtyivät jännityksestä. Kysymys muuttuu luonteeltaan dynaamiseksi eikä staattiseksi. • Hallidayn ja Hasanin (1976) mukaan tekstin erottaa ei-tekstistä sen tekstuuri eli tekstimäisyys, jonka olemus piilee heidän mukaansa ennen kaikkea tekstin koheesiossa eli formaalisessa sidoksisuudessa (vrt. endoforinen vs. eksoforinen referenssi).

Esimerkkejä kohesiivisista sidoskeinoista •

• Kieliopilliset keinot • ellipsi ja substituutio • kytkentää osoittavat konjunktiot, konnektorit jne. • pronominit ja muut pro-muodot • vertailua osoittavat muodot (esim. sama, samanlainen, erilainen; enemmän, yhtä jne.) • aikamuodon ja aspektin yhtenäisyys • Leksikaaliset keinot • yleiset nominit —Didn't everyone make it clear they expected the minister to resign? —They did. But it seems to have made no impression upon the man. • reiteraatio • muuntelematon toisto • muunneltu toisto: Työttömyys on julmuutta työtätekeviä kohtaan. Ja kun työtä ei kerta kaikkiaan ole, mikä on ihmisen arvo ja hinta?

Synonymia ja lähisynonymia • synonymia (esim. karhu — mesikämmen — kontio) • lähisynonymia (yksi sana) tai parafraasisuhde (useampi kuin yksi sana): Pohjois-Suomen vesioikeus kuulustelee satoja ihmisiä. Jutussa on asianosaisia enemmänkin, mutta... • hyponymia eli alakäsitteisyys (ja hypernymia eli yläkäsitteisyys): Kalle on hankkinut uuden Ladan. Hän melkein asuu autossaan.

Spesifiointi (erottamaton yhteenliittyminen ym.): • Kirjoja ei saa laitosmäärärahalla hankkia. Kansien sitomiskustannukset voidaan kuitenkin tältä momentilta suorittaa. • kollokaatio eli konventionaalinen yhteisesiintyminen • samaan semanttiseen kenttään kuuluminen • kaikki leksikaalis-semanttiset suhteet (esim. antonymia, paronymia): mies — nainen; vihata — rakastaa • sarjasuhde: maanantai, tiistai...; markka, penni, kruunu, dollari... • indeksaalinen suhde: vitsi — nauraa; tuli — savu jne.

Muut keinot (esim. tyylillinen yhtenäisyys) • Koheesio ei kuitenkaan ole riittävää eikä välttämätöntä tekstin toimivuuden ja ymmärrettävyyden kannalta: 3 Ostin Fordin. Auto, jolla presidentti Wilson matkusti Champs Elyséetä oli musta. Mustien englannista on ollut viime aikoina paljon keskustelua. Keskustelu presidenttien välillä päättyi viime viikolla. Viikossa on seitsemän päivää. Syötän joka päivä kissani. Kissalla on neljä jalkaa. 4 Astuin huoneeseen. Kynttilät loistivat kirkkaasti. 5 A: Ovikello soi. B: Olen juuri suihkussa.

Koherenssi • Tekstimäisyyden olemusta on pyritty selittämään myös koherenssin eli semanttis-pragmaattisen sisällöllisen jatkuvuuden käsitteen avulla. Van Dijkin (1977) mukaan ongelmana seuraavanlaisessa esimerkissä on globaalin koherenssin puute tekstin topikaalisen makrostruktuurin tasolla, vaikka perättäisten lausumien välillä onkin lokaalista koherenssia: 6 John oli myöhässä. Kahdeksan uutiset olivat melkein lopussa. Tilanne Persianlahdella ei ollut muuttunut. Sodanuhalla oli suuri vaikutus bensan hintaan. Susanilla ei ollut enää varaa ajaa töihin. Käveleminen teki hyvää ainakin hänen kunnolleen. Hän pystyi nyt lähtemään tutkimusmatkalle Sveitsin Alpeille. Se oli yliopiston järjestämä matka. Yliopistolla ei ole varaa moniin tämänkaltaisiin matkoihin.

Koherenssikaan ei kuitenkaan ole riittävää eikä välttämätöntä tekstin toimivuuden ja ymmärrettävyyden kannalta. • Esim. seuravalla esimerkillä on kaksi yhtä hyväksyttävää relevanttia tulkintaa, joista vain toisessa B:n lausuma on koherentti suhteessa A:n lausumaan: 7 A: Mitä Susan sanoi? B: Kukkarosi tippui juuri.

Tekstuaalisten ilmiöiden tutkimus • on vähä vähältä — pragmatiikan, psyko- ja kognitiivisen lingvistiikan kehittymisen myötä — siirtynyt tekstikeskeisyydestä kohti tulkitsijan näkökulmaa. On alettu tajuamaan, että tekstuaalisuudenkaan olemus ei piile tulkitsijasta riippumattomissa tekstinsisäisissä "objektiivisissa" ominaisuuksissa, vaan tekstin ja tulkitsijan interaktiivisissa ominaisuuksissa. • Sekä koheesio että koherenssi ovat siis pohjimmiltaan reseptorisensitiivistä. Koherenssi onkin toisinaan nähty eräänlaisena diskurssin tulkintaa ohjaavana tulkitsijan periaatteena (Brown & Yule 1983: 66; vrt. kuitenkin esimerkki 7). Vastaavasti "diskurssi objektina" -näkökulmasta on siirrytty yhä enemmän "diskurssi prosessina" -näkökulmaan. • Kaikessa diskurssianalyysissa on ainakin ripaus strukturalismia, mikä ilmenee siinä olettamuksessa, että diskurssissa — mitä sillä sitten tarkoitetaankin — ilmenee järjestyneisyyttä ja säännönmukaisuutta.

syntagmaattisten ja paradigmaattisten suhteiden tarkastelun päämääränä on paljastaa myytin tuotannon ja transformaation yleiset ehdot. Sperberin (1996: 43-47) mukaan parhaimillaan tämänkaltainen strukturaalinen analyysi voi tuoda esille selitettäviä ilmiöitä, mutta itsessään se ei kuitenkaan selitä mitään — esim. sitä, miksi yhdenlaiset kulttuuriset ilmiöt ovat laajemmalle levinneitä kuin toisenlaiset.

Strukturalistista kulttuurintutkimusta kohtaan osoitettu yleinen kritiikki • Poststrukturalistisen kritiikin näkökulmasta ongelmallista strukturalismissa on subjektin rooli merkitystapahtumassa. Strukturalismissa subjektia ei mielletä niinkään toiminnan keskukseksi, vaan pikemminkin merkkijärjestelmälle alisteiseksi merkityksen "kantajaksi". (Richard Kearney: "Ihminen ei puhu kielellä, vaan kieli ihmisellä.") Strukturalistinen lähestymistapa synnyttää helposti — kenties perusteettomiakin — mielikuvia staattisuudesta, joustamattomuudesta ja "antihumanismista". • Vaikka strukturalismi on osaltaan ollut musertamassa modernismin metanarratiivia, strukturalismi itsessään vaikuttaa vieraalta postmodernistisesta, narratiivien subjektiivista konstruointia korostavasta näkökulmasta.

Funktionalistinen näkökulma diskurssiin •

• Funktionalismi perustuu instrumenttimetaforaan: jokin ilmiö tulkitaan instrumentiksi, välineeksi, jonka avulla voidaan saavuttaa jokin päämäärä. Ks. myös funktionaaliset selitykset. • Funktionalismin näkökulmasta kieli on ennen kaikkea sosiaalisen interaktion väline (Dik 1979: 1). Vastaavasti funktionalismissa teksti nähdään pikemminkin kielen käytön eikä kielijärjestelmän yksikkönä. • Eräitä tavallisia funktionaalisia diskurssi-käsitteen määritelmiä • kieli käytettynä (language in use) tai kielen käyttö (language use) • kieli kontekstissa (vrt. strukturalismi, jossa konteksti samaistetaan yleensä ympäröivään lingvistiseen kontekstiin eli ko-tekstiin) • kontekstina abstrakti kommunikaatiotilanne (esim. puheaktiteoria)

•

• sosiaalisesti reaalinen, empiirinen konteksti (esim. keskustelunanalyysi, interaktiivinen sosiolingvistiikka, viestinnän etnografia, variaatioanalyysi) • kontekstina tulkitsijan abstrakti kognitiivinen ympäristö (esim. relevanssiteoria, joka pyrkii selittämään tulkintaa yleisistä kognitiivisista näkökohdista käsin) • Funktionalismin näkökulmasta olennaista on tekstin toimivuus tai menestyksellisyys, joten analysoitavan tekstin tai diskurssin pituus menettää merkityksensä (vrt. esim. yhtäältä Tolstoin "Sota ja Rauha" ja toisaalta tekstit "Hei!" ja "Stop!"). Enkvist (1992) erottaa seuraavat käsitteet, joilla menestyksellisyyttä on pyritty arvioimaan: kieliopillisuus, hyväksyttävyys, sopivuus, ymmärrettävyys (tulkittavuus) ja relevanssi.

(yleensä kielellisten) strategioiden avulla pyritään saamaan aikaan haluttu lopputulos, esim. vastaanottajan vakuuttuneisuus siitä, että jokin tuote kannattaa ostaa. Esimerkkinä tämänkaltaisesta tutkimuksesta voi mainita retoristen rakenteiden teorian (Mann & Thompson 1988, Mann et al. 1992; ks. myös Welcome to the RST Web Site).

"Kun kerran tehdään kielitiedettä, niin tehdään kielitiedettä" -asenne • Sekä strukturalismissa että funktionalismissa diskurssi määritellään tavalla tai toisella kielen näkökulmasta: diskurssi = "puhdas kielijärjestelmä tai kielen yksikkö" + "jotain muuta" (esim. kielen yksikkö + ympäröivä kielellinen konteksti; kieli + sosiaalinen ympäristö jne.). • Tämänkaltaisen määritelmän ansiosta kielitieteilijät voivat säilyttää oman identiteettinsä, mikä on erittäin olennaista vanhojen hallinnollisten raja-aitojen ja (eläke)virkojen säilyttämisen kannalta.

• Toinen vaihtoehto on sysätä kieli-ilmiö diskurssianalyysin periferiaan: • Kieli on yksi sinänsä huvittava kuriositeetti tiettyjen harvojen eliölajien (lähinnä ihmisten) välisessä vuorovaikutuksessa, mutta ei mitenkään välttämätön — eikä missään tapauksessa riittävä — ihmistenkään välisen vuorovaikutuksen kannalta. • Diskurssianalyysin tehtäväksi voisi määritellä yleensä elävien järjestelmien — mukaan luettuna tutkijan ja tutkimuskohteen — välisen vuorovaikutuksen tutkimisen. Tämänkaltainen diskurssianalyysi on pakostakin monitieteistä ja siis ongelmallista muutenkin "identiteettikriiseissä painiskelevien" lingvistien kannalta (vrt. esim. monitieteisen tutkimuksen rahoituksen ongelmallisuus ainakin Suomen nykyoloissa).

Durkheim, Emile. Sosiologian metodisäännöt. [Les regles de la methode sociologique, 1895]. Helsinki: Tammi. • ENKVIST 1978 [1975]= Enkvist, Nils Erik. Tekstilingvistiikan peruskäsitteitä. Toinen muuttamaton painos. Jyväskylä: Gaudeamus. • ENKVIST 1992: Enkvist, Nils Erik. Success concepts. In: Lindeberg et al. (ed.) (1992), 17-26. • HAKULINEN ET AL. 1980:

Book Company. • SPERBER 1996: Sperber, Dan. Explaining Culture: A Naturalistic Approach. Oxford etc.: Blackwell Publishers. • WATZLAWICK ET AL. 1967: Watzlawick, Paul, Beavin, Janet, Jackson, Don D. The Pragmatics of Human Communication: A Study of Interactional Patterns, Pathologies, and Paradoxes. New York etc.: W. W. Norton & Company.